maanantai 9. maaliskuuta 2015

Mietteitä markkinatilanteesta ja merkintä Seligson rahamarkkina

Kovan kurssinousun ja osake- ja osakerahasto ostojen myötä salkkuni osakepaino on korkealla. Markkinoilla on selvää hypeä ja minulle on kerääntynyt tilille käteistä. Sijoitin osan käteisestä 5.3.2015 Seligson rahamarkkina AAA:ta hintaan 2,5109. Sijoitukselle ei ole odotettavissa kovin huimia tuottoja varmaan inflaatio syö sijoitusta. Siitä huolimatta päädyin odottelemaan tilanteen kehittymistä.  

Rahaa virtaa Eurooppaan ja Yhdysvaltain markkinoiden arvostus on korkealla. Uhkakuvia on olemassa erityisesti Euroopassa. Kreikan tilanne ja Ukraina kiristää poliittista tilannetta. Eväät huimaan kurssinousuun löytyy toki, mikäli Ukrainan tilanne rauhoittuu ja Kreikan tilanteeseen saadaan osapuolia miellyttävä ratkaisu. Euron kurssi toimii hyvänä voiteluaineen viennille.

Kursseja kirittää ennätysalhaiset korot ja kasvava velkaantuminen. Talous on edelleen suurissa ongelmissa ja mielestäni syynä on lainanoton aiheuttama korkea hintataso. Raaka-aineissa ja öljyssä tämä on lähtenyt purkaantumaan deflatoorisena kehityksenä, jota keskuspankit parhaansa mukaan hidastaa pumppaamalla rahaa markkinoille saadakseen inflaation käytiin.

Mielestäni deflaatio on se mitä pitää saada nykyisessä tilanteessa tapahtumaan. Kun palkalle saadaan ostovoimaa alkaa ihmisillä olla ostovoimaa ja mahdollisuuksia ostaa tekniikan edistysaskeleita. Deflaatio johtaa kehitykseen, että velkaa ei kannata pitää, koska hyödykkeitä saadaan seuraavina päivinä halvemmalla. Velkaantumista tapahtuu maailman joka kolkassa, valtio, kunnat yritykset jne. Hintojen lasku johtaa, että ostoilla spekulointi ei kannata ja vian työ ja uuden tekeminen kannattaa. Olen näkevinäni pikku hiljaa tällaista kehitystä. Asuntojen ostamista lykätään ja odotellaan tilanteen kehittymistä. Öljyn hinnan laskua on pidetty positiivisena, ruuan hinnan laskulla mainostetaan. Ajattelu on muuttunut. Tämä tietää hankalia aikoja tietyille yrityksille. Tietyt uuden ajan keksinnöt ja yritykset ovat jo aloittaneet alkukiihdytyksen. ”Kivijalkakaupoilla” on hankalaa, kauppa on siirtynyt yhä enenevissä määrin verkkoon. Data ja mobiilipalvelut kasvavat. Hitaasti ja varmasti tässä siirrytään Kondratieffin syklissä eteenpäin. New Era jo mielestäni pilkistelee, mutta velkaantuminen ei ole kunnolla kääntynyt laskuun. Mm. Yhdysvaltain velkakatto jälleen pilkistelee. 

Osakemarkkinoille tämä tarkoittaa mielestäni vaikeita aikoja. Jotta tilillä makaavat rahat näkyvät sijoitusteni kehityksessä laitan ne rahamarkkinarahastoon, kun tarkkailen tilannetta. 

2 kommenttia:

  1. Ongelma velan vähentämisessä on se, että nykyinen rahajärjestelmä on rakennettu kokonaan velan päälle. Jos kohtuullista inflaatiota ei saada aikaiseksi koko järjestelmä kaatuu.

    Uskon, että lyhyellä aika välillä osakekurssit tulevat vielä nousemaan ja itseäni tekesi kovasti mieli osallistua siihen, mutta en usko että osaan myydä ennen romahdusta. Se on huomattu kun olen vaihtanut dollareita euroiksi aina ihan väärään aikaan.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni ilmassa on selvästi velan välttämistä. Asuntolainat ei mene enää kaupaksi halvoista koroista huolimatta, pankit joutuiivat antamaan "ilmaisia" lyhennysvapaita, kun niistä aiemmin on peritty hintaa. Yritykset eivät investoi ja ota lainaa. Suomen valtio tekee suunnitelmia velkaantumisen vähentämiseksi. Ongelma on ehkä, että kaikki ei sitä vielä tee. Valtio ja kunnat yhdessä velkaantuu edelleen.

    Mikäli deflaatio saa jalan sijaa esimerkkinä asuntolainat voivat alkaa supistua kohtuullisen vauhdikkaasti. Jo nykyisellään ruuan hinnan alennukset antavat mahdollisuuden nopeampaan velöan lyhentämiseen. Miikäli asuntojen hinnat alkavat tipahtaa, ashunnon omistajat reagoivat siihen myymällä asuntonsa poissa, kun vielä jotain saa, jolloin velka kuitataan. Saatetaan asua hetki vuokralla. Samaten korkovähennysten poisto vähentää intoa ottaa lainaa.

    Mielestäni näyttä, että olemme pikku hiljaa siirtymässä velan välttämistä kohti. Ajatusmalli muuttuu, kuten Kontratieff sanoo. Silti markkinoilla on vielä paljon velkasijoittamista. Sijoitusasunnot on hitti, kuten REIT rahastot. Kun tuottoja ei tule vaan riskit ja tappiot alkaa realisoitua, niin hinnta tippuu ja näitä sijoituksia aletaan välttämään.

    Velkaantuminen ja hinnat on saatva järkevälle tasolle. Miten se tapahtuu ja millä aika jänteellä en osaa sanoa. Mieleistäni sinne mennään pikku hiljaa kokoajan. Hypeä ja loppupuhallusta ei ole kuitenkaan satu vielä liikkeelle.

    VastaaPoista