keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Hoivatilossa tapahtuu

Aureit Holding Oy julkaisi ostotarjouksen 4.11.2019, jossa tarjottava vastike on 14,75 euroa käteisenä jokaisesta Hoivatilojen osakkeesta, jonka osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty.

Hoivatilojen merkittävät osakkeenomistajat 2Care Capital Ab, Timo Pekkarinen, Kusinkapital Ab, Lunacon Oy ja Paul Hartwall (suoraan sekä sijoitusyhtiönsä 3K Capital Oy:n kautta omistamiensa osakkeiden osalta) sekä johdon osakkeenomistajat Jussi Karjula (toimitusjohtaja), Tommi Aarnio (talousjohtaja), Riikka Säkkinen (viestintäpäällikkö), Juhana Saarni (kiinteistöjohtaja) ja Riku Patokoski (varatoimitusjohtaja ja Etelä-Suomen aluejohtaja) ovat sitoutuneet peruuttamattomasti hyväksymään Ostotarjouksen, paitsi jos kolmas osapuoli julkistaa kilpailevan tarjouksen kaikista Osakkeista ja tarjoaa vähintään 16,00 euron osakekohtaisen vastikkeen (tai kyseistä käteisvastiketta arvoltaan vastaavan muun vastikkeen) ja täyttää tietyt lisäedellytykset, edellyttäen että Tarjouksentekijä ei peruuttamattomissa sitoumuksissa sovitussa ajassa korota Tarjousvastiketta siten, että se on sama tai korkeampi kuin kilpailevan tarjouksen mukainen osakekohtainen vastike. Merkittävät osakkeenomistajat ja johdon osakkeenomistajat edustavat yhteensä noin 22,5 % kaikista Hoivatilojen ulkona olevista osakkeista ja äänistä.

Lisäksi mielenkiintoinen lause: ” Mikäli Hoivatilat muuttaa liikkeeseen laskemiensa ja ulkona olevien osakkeiden lukumäärää uusien osakkeiden annilla (lukuun ottamatta Hoivatilojen 6.11.2019 julkistamaa 63.400 osakkeen osakeantia, joka perustuu Hoivatilojen olemassa olevaan pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmään), osakkeiden uudelleenluokittelulla, osakkeiden jakamisella (mukaan lukien osakkeiden yhdistäminen) tai muulla vastaavalla toimenpiteellä, jolla on laimentava vaikutus, tai mikäli Hoivatilat päättää W/9518321/v1 jakaa osinkoa tai muutoin jakaa varojaan tai mitä tahansa muuta varallisuuttaan osakkeenomistajilleen, tai jos täsmäytyspäivä minkä tahansa edellä mainitun osalta tulee ennen Ostotarjouksen toteuttamista, Tarjousvastiketta tarkistetaan vastaavasti euro-eurosta -perusteisesti jaettavaksi ilmoitetun tai luovutetun bruttoarvon mukaan ennen lähdeverosta ja/tai muista soveltuvista veroista johtuvia vähennyksiä.”

14.11.2019 julkaistiin pörssitiedote:

"Hoivatilat Oyj
Pörssitiedote
14.11.2019 klo 08:30 EET

Hoivatilat Oyj:n uudet osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin

Hoivatilat Oyj ("Yhtiö") tiedotti 6.11.2019 julkistetulla pörssitiedotteella Yhtiön hallituksen päättämästä suunnatusta maksuttomasta osakeannista Yhtiön pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän osallistujille. Suunnatussa osakeannissa annettiin yhteensä 63 400 uutta osaketta.

Uudet osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin 13.11.2019. Uudet osakkeet tuottavat täydet osakkeenomistajan oikeudet rekisteröintipäivästä 13.11.2019 alkaen. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa Nasdaq Helsinki Oy:ssä yhdessä nykyisten osakkeiden kanssa 14.11.2019.

Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä on uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen yhteensä 25 502 629 osaketta. Yhtiöllä on hallussaan 23 134 omaa osakettaan. "
Tämän jälkeen Brittiläinen kiinteistösijoittaja Clearance Capital on julkistanut avoimen kirjeen Hoivatilojen omistajille. Kirjeessä yhtiö kertoo omistavansa Hoivatiloista 8,6%. Se vastustaa Aureit Holdingin tekemää ostotarjousta. Clearance Capitalin arvioi, että ostotarjous ei vastaa yhtiön arvoa ja kasvunäkymiä. Kirjeen mukaan myös muut merkittävät omistajat vastustavat ostotarjousta. Clearancen mukaan tarjousta vastustaa sijoittajajoukko joka omistaa yhtiöstä 28,4%:ttia. Joukossa ovat esimerkiksi OP Rahastot ja Länsförsäkringar Fondförvaltning.

Tämän jälkeen Aureit Holding Oy on päättänyt muuttaa kaikista Hoivatilat Oyj:n osakkeista tekemänsä vapaaehtoisen Hoivatilat Oyj:n hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen ehtoja 27.11.2019. Tarjouksentekijän hallitus on tänään päättänyt muuttaa Ostotarjouksen vähimmäisomistus- ja ääniosuutta koskevaa toteuttamisedellytystä siten, että Tarjouksentekijän (yhdessä Aedifican ja Aedifican määräysvallassa olevien tahojen kanssa) on saatava omistukseensa enemmän kuin 50 % (ennen muutosta: enemmän kuin 90%) osakkeista.

Eri palstoilla on käyty kiivasta keskustelua mitä tehdä ostotarjouksen kanssa. Mielestäni tarjouksen muuttaminen on erittäin hyvä liike ostotarjouksen tekijältä. Pallo on nyt heitetty selvästi Clearance Capitalin johtamalle yhteenliittymälle. Ottamalla 50% saa Aureit Holding yhtiössä määräysvallan ja palapalalta voi nostaa sitä ylöspäin (anneilla suoutuisilla ehdoilla). Toisaalta nyt mielestäni ostotarjouksen läpimeno alkaa vaikuttamaan epätodennäköiseltä. En ymmärrä miksi joku piensijoittaja esimerkkinä hyväksyisi 14,75€ ostotarjouksen (tai korjattuna alle), kun pörssistä saa tällähetkellä 15.05€ osakkeelta. Kohtuulllisen pienilläkin omistuksilla saa jo voittoa huomioiden kaupankäyntikulut ja mahdolliset hyväksynnän perusmiskulut. Itse en kuitenkaan kiirehtisi myymään, koska Clearance Capital liittymällä on intressejä estää 50% ylittyminen ja tähän tarvitaan osakkeita. Ostotarjouksen tekijällä on tällä hetkellä varmasti 22,5 % kaikista Hoivatilojen ulkona olevista osakkeista ja äänistä ja tämän lisäksi ilmeisesti annissa osakepalkkioksi lasketut 63 400 uutta osaketta. Clearancen mukaan tarjousta vastustaa sijoittajajoukko joka omistaa yhtiöstä 28,4%:ttia. Minusta molemmilla osapuolilla on intressejä hankkia pörssistä osakkeita yli tarjoushinnan. Jos vastustava osapuoli hankkii niitä merkittävästi, tulee signaali selvästi esiin osakkeen omistajille. Toisena vaihtoehtona tehdä kilpailevatarjous. Nopeasti kaupankäynti voluumista summattuna yli miljoona osaketta on vaihtanut omistaa yli 14,75€ hintaan. Vaikea uskoa noiden ostajien hyväksyvän ostotarjousta. Toki osa kaupoista on vain päivän sisäistä kauppaa tai treidausta. Miljoona osaketta edustaa noin 4% osakekannasta. Suunnattuun osakeantiin, sulautumiseen ja jakautumiseen tarvitaan omistajien 2/3 määräenemmistöpäätös, joten vastustajien olisi erittäin edullista saadaa 6% lisää vastustajia.

Disclaimer: Omistan Hoivatiloja ja en ole hyväksynyt tätä kirjoittaessa ostotarjousta. Olen myynyt osan osakkeistani yli tarjoushinnan pörssissä. Saatan myydä lisää, mutta odottelen tarjouksen päätöksen lähestymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti