sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Warren Buffett opettaa jälleen nuorempiaan

Viimeisen vuoden ajan Buffettiin suuri käteisvaranto on ollut tasaiseen median otsikoissa ja puheen aiheena. Berkshire Hathawayltä on odotettu omien ostoja ja investointeja. Maailman parhaan sijoittajan osaaminen on kyseenalaistettu ja sanottu iän vaivanneen. Itselläni näistä tuli mieleen tietty Deja vu finanssikriisistä. Kiitän itse erityisesti tätä nimimerkki Artistin viestiä, joka herätti minut ostamaan Berkshire Hathawaytä. https://keskustelut.inderes.fi/t/berkshire-hathaway-rahat-jatkossakin-buffettille-vai-indeksiin/1086/59? Muista itse samanlaisia kirjoituksia finanssikriisiä edeltävältä ajalta. Ajallisesti ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Buffett pääsi näyttämään kyntensä.

Sitten tuli korona ja käteisvaranto on arvossaan. Joku voi tietysti sanoa tätä onnekkaaksi sattumaksi. Mieleeni jäi muistaakseni kauppalehden palstalta kommentti, jossa sanottiin, että Buffett osaa istua cashin päällä. Hän totisesti osaa, mutta samoin käyttää sitä tilaisuuksissa. Nyt hän on istunut ja mahdollisuus käyttää. Seuraavia askelia on voin vain ennustella, onko hän ostanut, todennäköisesti on, mutta käteisvaranto voi olla edelleen yli 120 miljardia.

Oliko korona sitten onnekas sattuma. Olen törmännyt keskustelupalstoilla kirjoituksiin, että Bufettiin portfolio ottaa kovasti hittiä lentoyhtiöiden ja öljyn kautta. Näinkin voi käydä ja herra itse totesi eräässä haastattelussa hiljattain, että vaikeita aikoja tulee taloudelle ja yrityksille takuulla, mutta Yhdysvaltojen talous on ihmeellinen. Hän kertoi esimerkkinä General Motorsin ja sen valmistamien autojen määrän suuressa lamassa 1930 luvulla ja sen romahduksen ja määrän nykyisellään.

Haluni oli tässä kirjoituksessa ennen kaikkea oppia ja tehdään pieni tarkastelu herran tekemisiin. Ensinnä käteistä on 128 miljardia ja se kasvanut ja Buffett indikaattorilla osakkeiden kehitys vs. USA:n bruttokansantuote osakkeet on nousseet viime vuodet kovasti nopeammin kuin bruttokansantuote. Sitten portfolioon.


Suurin sijoitus on Apple 29% portfoliosta. Buffett on aloittanut ostot hintaan 108$ Q1/2016, jatkanut Q2/2016 hintaan 95,60$. Q4/2016 hän kasvatti osakemäärän 57 359 652 osakkeeseen hintaan 115,82$. Tämän jälkeen hän ostanut kasvavia määriä aina Q3/2108 asti jollin hän osti 252 478 779 osaketta. Tämän jälkeen kevennettiin samanlainen erä (Noin 249 000 000 osaketta) 157$ hintaan. Sitten ostot kahteen kertaan noin saman suuruinen erä hintaan 189,50$ ja 197,92$. No entäpä sitten? Buffett on kahteen kertaan keventänyt Applea yli 240 000 000 osaketta. Ensin hintaan 223,97$ ja sitten 293,65$ Q4/2019. Viimeisin oli siis rahallisesti suurin kevennys, 50% suuremmalla summalla kuin viimeisin osto. Kurkataan sitten Applen kurssia. Se on nyt 229$ eli korkeammalla kuin Buffettin korkein osto. Se on 60$ alempana kuin Buffettin suurin myynti. Hän on lisäksi myynyt nykyiseltä tasolta kerran ja ostanut kerran. Kokonaisuutena voidaan todeta Buffettin suurimman omistuksen olevan selvästi edelleen plussalla.

Lähde: https://dataroma.com/m/hist/hist.php?f=BRK&s=AAPL

Buffettin toiseksi suurin omistus on Bank of America. Tiivistän tämän lyhyeen, hän myynyt kaikki osakkeet 2010 ja alkanut ostaa takaisin q3/2017. Ostoja tehtiin aluksi 679 000 000 kpl 4 erää sitten 900 000 000 kpl viisi erää aina Q3/2019 asti. Ostojen keskihinta on lähellä 29$. Tämän jälkeen on kevennetty noin 900 000 000 kpl hintaan 35$. Tällä hetkellä positio on pörssi arvolla miinuksella, osinkoja ei huomioitu. Osingot huomioiden ollaan lähellä 0 tilannetta.

Lähde: https://dataroma.com/m/hist/hist.php?f=BRK&s=BAC

Sitten tullaan kolmanneksi suurimpaan sijoitukseen eli Coca Colaan. Se on Buffettin yksi kaikkien aikojen sijoituksista ja ollut salkussa pitkään. Se on plussalla, olen varma. Kuinka paljon en osaa sanoa.

No tässä käsitelty 50% portfoliosta, 2/3 on plussalla tässä vaiheessa. Miten sinun kolme suurinta ja 50% portfoliosta?

Katsotaan sitten liikkeet kymmenelle suurimalle sijoitukselle. Wells Fargo, kevennys hintaan 53,80$. Hinta 25,60$. Tähän voi olla syynä yhtiön omien ostot.

Emme tiedä vielä Q1/2020 siirtoja, mutta kumarran syvään, uskomattomia siirtoja ja valintoja. Nyt "sijoittajien Woodstock" on peruttu tältä vuotta. Kenties tämä niitä viimeisiä ja parhaita tilaisuuksia oppia mestarilta. Tyytyväisenä istuskelen Berkshiren Bandwagonissa. Olen ostanut yhtiötä salkkuuni 8.8.2019 hintaan 200,80$, 3.3.2020 hintaan 213,9850$ ja 16.3.2020 184,0670$.

2 kommenttia:

  1. Onkohan tämä jäänyt jotenkin kesken, kun oli vain neljä yhtiötä listattu?

    VastaaPoista
  2. Ei ole jäänyt kesken, tuossa lopun lauseessa tuon esille näkökantani, että yli 50% salkusta on käsitelty. Noilla yhtiöllä on suurempi merkityslopputuloseen kuin kaikilla lopuilla yhteensä. Olin käytännössä varma, että nuo on edelleen yli 50% BH sijoituksista Q1 jälkeen. Mutta en ole varma olisiko seuraavana listalla olevat enää samalla paikalla Q1 jälkeen ja niillä yhtä iso merkitys. Ja itseassa kävi niin, että Buffett myös pankkisoakksissa mm. Goldman Sachsia ja se ei ole kymmenen joukossa. Samoin JP MOrgania vähennettiin, kuten myös US Bancorpia.

    VastaaPoista