Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinteistö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinteistö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. elokuuta 2017

Se on kiinteistöt!

Olen kirjoittanut blogissani Kontratieffin syklistä. Olemme tällä hetkellä mahdollisesti yhä K-syksyssä, mielestäni yhteiskuntamme on yhä kulutusorientoitunut ja kulutamme velalla. Syksylle ominaista disinflaatiota on havaittavissa. Pystymme ostamaan tiettyjä kulutus hyödykkeitä palkallamme enemmän kuin ennen. Verkkokaupoista saa elektroniikkaa helpommin ja halvemmalla kuin ennen, öljy on halvempaa kuin parivuotta sitten. Syklissä yleensä syksyn aikana kehittyy velalla kupla johonkin. Kupla on hankala havaita, koska siihen sijoittaminen rationaalista. Se tuottaa ja yleensä sillä hyvät näkymät. Pohdin kirjoituksessani Dippimuistelmia, osa finanssikriisin alku ja yhtäläisyydet tähän päivään onko öljy ollut kuplassa ollut artikkeli. Nyt olen tullut johtopäätökseen ettei se ole öljy.

Velkaantuminen jatkuu ja kasvaa edelleen. Lainaa otetaan ja sirkus pyörii. Mitä tarkoitusta varten lainaa otetaan? Mitä lähes kaikki ostavat ja pitävät järkevänä? Vastaus on asunto ja kiinteistöt. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka netistä. Tässä muutama:


Uusi aika vuokraamiseen on tullut Airbnb myötä. Liikevaihdon voi hetkellisesti kasvattaa monin kertaiseksi vuokraamalla tiloja lyhyeksi aikaa. Kysymys kuuluu nousevatko tuotot? Varmaa vastausta en osaa sanoa, mutta epäilen, että ylläpitokustannukset nousevat, siivous, mahdolliset lakanoiden pesut ja kalusteiden uusinnnat jne. Vakuutukset ovat samoin korkeammat. Samoin vuokralaisten määrän kasvaessa suuremmalla todennäköisyydellä tulee se huono vuokralainen, jolta jää rahat saamatta tai pahempi tapaus omaisuutta tärvellään ja kustannukset nousevat suuremmiksi kuin tulot. Pahimmassa tapauksessa korjauskulut nousevat huikeiksi ja rahat jäävät saamatta. Mielestäni kehitys voi jatkua vielä pitkään. Airbnb ei ole monellakaan se ensimmäinen majoitusvaihtoehto, vaikka se esimerkkinä lapsiperheillä voi olla paras ja kustannustehokkain. Monessakaan hotellissa ei ole kylmätiloja lasten maitojen yms. säilyttämiseen, huoneita 4-5 hengelle. Tämän johdosta voi joutua ottamaan kaksi huonetta vaikkapa hintaa 200€ kpl. Airbnb hinnan voi puolittaa ja kaikki menevät yhteen isompaan ja kaikille mukavampaan huoneistoon.    Airbnb nostaa hintoja matkailukaupungeissa ja useammissa paikoissa on jo valiteltu, että kantaväestöllä ei ole varaa asua paikkakunnilla kalliiden asunnon hintojen vuoksi.
Esimerkkejä: