torstai 1. lokakuuta 2015

Salkun tuotto syyskuussa 2015

Salkun tuotto syyskuussa -4,66% %:ttia ja vuoden alusta tuotto kääntyi pakkaselle -0,61%. Q3 tuotto oli hurjat 11,99% pakkasella. Osakemarkkinoiden lasku iski siis salkkuuni kovasti. Olen kuitekin kohtuullisen tyytyväinen, sillä ostin korkorahastoja kohtuullisesti ennen pudotusta. Ehdin kuitenkin ostamaan hiuka korkorahastoilla laskun edelleen jatkuessa ja myöhemmin myin osan omistuksista pääindeksien käännyttyä laskuun.

Osinkoja kilahti tilille 336,39 €. Osinkoja tuli 135,11% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Pääsyy nousuun oli Dovren rutinaallinen osinko.

Kaupankäynti jatkui Nornettiin siirron johdosta vilkkaana ja kaupankäyntikulut olivat kuitenkin edelleen laskussa ja kuliksi tuli 27,40 €. Kulut olivat silti lähes puoliintuneet edellisestä kuusta. Tuleva kuu sitten näyttää, miten toimin jatkossa, koska Nordnetin kulutaso määräytyy kauppojen määrällä.

4 kommenttia:

  1. Välillä se laskee ja välillä se nousee. Mikä se on? Osakesalkku tietenkin =D

    VastaaPoista
  2. Jep, alkaa olemaan valinnan vaikeutta mitä ostella. Hankaluuksia pitää päätä kylmänä.

    VastaaPoista
  3. Kysymys puoliksi sivuun tästä jutusta: kuinka tyytyväinen olet korkorahastovalintoihisi?

    Taustaa: itse en suoraan sanoen ole ehtinyt enkä jaksanut perehtyä korkorahastojen maailmaan. Jotain eurobondia on mukana kun hahmotan että olisi järkevää hajauttaa myös tuohon suuntaan, mutta vaivaa en ole nähnyt.

    Ei ole iso asia: tähtään vuosikymmenien päähän, joten vahva osakepaino on ok. Pikku hiljaa tulisi kuitenkin ohjata uusia euroja myös korkorahastojen suuntaan.

    Esimerkiksi Nordnetillä on kuukausisäästöissä melkoinen liuta korkopuolta, ja pikkasen tässä benchmarkkaan ja katselen miten muut ovat toimineet.

    VastaaPoista
  4. Olen ollut tyytyväinen tämän hetkisiin korkosijoituksiini. Tuotot jäävät tottakai osakesijoituksista, mutta samalla ne antavat suojaa laskussa ja tasapainottaa tilannetta. Saan osinkoa maksavista ETF-korkorhastoista kuukausittaisen tulon, jota sijoittelen sitten tilaisuuden tullen takaisin. Verot huomioiden tämä ei ole järkevää.

    Tällä hetkellä mietittyttä kovasti nolla lähestyvä korkotaso. Koroissa on varaa nousta ja rutkasti. Mikään sijoitus ei ole riskitön. Olen olut erityisesti Euroalueella varovainen ja pyrkinyt valitsemaan sellaisia sijoituksia, joista saa jotain todella sukan varteen. Vähän kaihdan korkosijoituksia, mutta samalla pyrin pitämään mielessä, että maailma on täynnä yllätyksiä. Deflatoorisessa markkinassa pitkät korot ovat paras sijoitus. Sellainen on nyt ollut vähän menossa. Pyrin arvioimaan tilannnetta aina uudestaan.

    VastaaPoista