torstai 16. toukokuuta 2013

Salkussa alle 1,5 % painolla olevien osakkeiden tarkastelua


Tein vuoden loppupuolella salkkuanalyysiä. Johtuen salkkuni suuresta instrumenttien määrästä ja osaksi ajan puutteesta en ole ehtinyt tekemään lopuista osakkeista analyysiä, vaikka olekin niitä kirjaamatta ylös tarkastellut. Tässä jatkoa tarkasteluun.

Coca Cola on ollut salkussani jonkin aikaa. Buffetin suurin sijoitus on ollut tarkkailussa omalta osaltani pitkään. Aina se tuntuu hivenen kalliilta ja miettii, onko se ostamisen arvoinen. Tuloksen takominen on tasaista, kuten myös osingon kasvu. Tältä yhtiöltä ei mitään yllätyksiä oikeastaan osaa odotella. Oman sijoitukseni perustui siihen, että näyttää, että  euro oli arvokas suhteessa dollariin ja Euroopan kriisi näytti pahenemisen merkkejä. Tällä hetkellä oston ajoitus näyttää kohtuulliselta. Minulla ei ajatuksena tehdä suurempia Coca Colalle osto tai myynti mielessä. Istuskelen positioni päällä ja odottelen uusia mahdollisia ostotilaisuuksia. Yhtiö tuntuu varmalta defensiiviseltä sijoitukselta. tarvittaessa sinne voi parkata lisää rahaa.

Wärtsilä on salkussani yksi parhaiten menestyneistä sijoituksista. Moni ei ehkä sitä miellä uusituvan energian lisääntymisestä ja ilmaston muutoksesta hyötyväksi, mutta totuus no, että uusituvat energian lähteet aiheuttavat tarvetta varavoimaloille, joita Wärtsilä toimittaa. Edelleen tämä johtaa siihen, että tavaroita valmistetaan siellä missä se edullisinta ja varsin usein haetaan paikka missä ympäristö määräykset eivät ole niin kovat. Tämä johtaa lisääntyneisiin kuljetuksiin, tehtaat pitää rakentaa ja sitten niiden tuotteet kuljettaa. Halvin tapa on kuljettaa meriteitse. Wärtsilä on tässä vahvoilla erityisesti kaasusovelluksineen. Tuotanto laitokset vaativat taas aina varavoimaloita, joihin Wärtsilä on vahva toimittaja. Wärtsilä ratsastaa mielestäni pitkäaikaisella megatrendillä jolla aion itsekin mukana ratsastella. Wärtsilä pysyy salkussani, mutta minulla ei ole suuria intohimoja lisäämiseen nykyisellä kurssitasolla.

Seuraavaksi suurin sijoitukseni on Sampo. Minulla oli pitkään lisäysaikeita noin 20 euron kurssitasolla, mutta jostain syystä ne jäivät tekemättä. Nykyisella kurssitasolla en näe suuria kurssinousun edellytyksiä ja mahdollisuutta kasvattaa tulosta. Yhtiö on äärimmäisen laadukas ja aion pysytellä Nalle Bandwagonin kyydissä. Sekä Sammon, että Nordean näen olevan hankala kasvattaa tulosta ja tehdä suurta kasvua. Seuraan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitkä ovat Nallen firman tulevaisuuden kuviot.

Eli Lilly tuli salkkuni aikanaan finassikriisin jälkimainingeissa varovaisena sijoituksena. Siinä on tyypilliset lääkeyhtiön riskit, patenttien raukeaminen. Yhtiö jauhaa tasaisesti tulosta ja jakaa tasaista osinkovirtaa. Saan yhtiöstä noin 6% osinkoa alkuperäiselle hankintahinnalleni. Mukava kassavirran tulo lähde salkussani vuosineljänneksittäisellä osingolla. Tarkoituksena pitää salkussa.

Dovre on nostanut pikkuhiljaa osuutta salkussani. Olen pitänyt osakkeella ajoittain senttipeliä kasvattaen osuutta salkussani pikkuhiljaa. Yhtiön tulos on kasvanut tasaisesti. Viime ajat yhtiö ollut vain pidossa. Hinta lähestynyt nyt tarkkailutasoja. Yleensä ostan yhtiötä pilkillä ja myyn sitten potista suuren osan hetken päästä pois pikku voitolla. Joka ostolla määräni kuitenkin kasvaa. Tällä hetkellä ei ole mitään aikomuksia myöskään myydä. Tällä lapulla voi saada tuottoja.
Saga Furs on salkussa seuraavana. Osake on edelleen todella maltillisesti hinnoiteltu suhteessa tulokseen. Olen miettinyt ja kyttäilyt lisäyksiä viimeisen vuoden. Mietityttävä asia lähinnä, kuinka kauan huippusuhdanne jatkuu ja pienenä kysymysmerkkinä tuo turkistarhauksen kieltoesitys. Kurssinousua hillitsee myös nykyinen omistaja rakenne, jossa on valitettava saneluasenne. Siitä huolimatta tässä on mahdollista nautiskella kohtuullisista osingoista. Kurssilla on nousuvaraa omistaja rakenteesta huolimatta.

Pitney & Bowes tuli salkkuuni saman tyylisenä sijoituksena kuin Eli Lilly. Osinko oli todella korkea osinkoaristograatille ja markkinat shorttasi osaketta todella rankasti. 30.4.2013 se sitten vihdoin tapahtui ja Pitney&Bowes laski osinkoaan. hivenen jäädyin, enkä uskaltanut enää lisätä osaketta 10 taalan tasolta. Nykyisellään olen nautiskellut pari vuotta 8% osingoista ja kurssi reilusti hankinta hintani yläpuolella. yhtiön arvostustaso on edelleen maltillinen. Nykyinen yhtiö rakenne on minulle vähän epäselvä ja sitä kautta voi olla, että tämä yhtiö voi joutua myyntiin rahan tarpeen tulleen. Mitään kiirettä en pidä asian suhteen.

Microsoft on sitten salkussani noin prosentin painoarvolla. Olen hankkinut yhtiötä mielestäni tuollaiselle yhtiölle ihmeen halvalla alle 10 P/E:llä. Yhtiöllä on toki riskinsä, mutta samalla, mutta sillä IT sektorilla myös h8innoitteluvoimaa ja valtaa. Totuus vain on, että mikään yritys ei pyöri ilman Microsoftin ohjelmistoja. Mihin tulevaisuus sitten vie jää nähtäväksi.  Microsoft ei ole ehkä suurin ja kaunein viihdepuolella, mutta bisnesmaailmassa sen asema on vankkumaton.  IT-maailma muuttuu toki nopeasti, mutta kyllä minä tässä kyydissä uskallan olla. Nykyisellä hintatasolla en aio yhtiötä lisätä. Katselen Windows 8 suoriutumista ja Windows Phonen menestystä vähän kauemmin.

Telesektorin osakkeet oli ostoslistallani muutama vuosi takaperin. Telia Sonera ei ollut ehkä ihan kärkiyhtiö, mutta sillä hyvät edellytykset kasvuun yhdistettynä maltilliseen arvostukseen. Hankin kohtuullisen potin yhtiötä. Yhtiötä on riepoteltu kovasti eri yhteyksissä. Itse tyydyn nautiskelemaan osingoista. Tarkoituksena ei ole tehdä muutoksia omistukseen suuntaan tai toiseen. Tiedonsiirtoa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän, miten TeliaSonera siirtää sen tulokseen jää nähtäväksi. Osto huhut pyörivät DNA:n ympärillä. Katsotaan mitä tapahtuu. GSM liittymien määrä on kasvanut ja kasvanut. Sama seuraa perässä tietoliikenne yhteyksien kanssa. Nettiä tarvitaan yhä erilaisemmissa laitteissa.

Fortumia on tullut osteltua aika ajoin. Tällä hetkellä minulla on hiukan epäselvää, millä Fortum aikoo parantaa tulosta tulevaisuudessa. Sähkönkulutuksen uskotaan kasvavan, mutta niin kasvaa tarjontakin pikkuhiljaa. Omat laitteet tulevat vain mielenkiintoisemmiksi hinnan ja verojen noustessa. Teollisuus siirtyy pikkuhiljaa pois Fortumin päämarkkina-aluilta,  hinnoittelu ei varmasti ole enää niin helppoa kuin aiemmin. Fortum kurssi voi taapertaa sähköautoilua odotellessa. Vakaata osinkotuottoa on siitä huolimatta luvassa. Fortum on pidä asemassa, tosin pikkuisin ostonappulakin syyhytti hiljattain dipissä. Arvostus on maltillinen.

Cargotec on ensimmäinen osake alle 1% painotuksella. Minun on äärimmäisen hankala muodostaa osakkeesta kantaa. Arvostus on maltillinen, yhtiöllä kasvollinen omistus, sillä on mielestäni hyvät edellytykset kasvuun, se maksanut tasaisesti osinkoa. Silti sen taloudellinen menestys ei ole täysin miellyttänyt minua. Konepajasektorilla se yksi mielenkiintoisimmista ostoehdokkaista, mutta potentiaali ei ole oikein näkynyt tuloksissa. Sijoitustotuushan sanoo, että silloin pitää ostaa, kun kaikki näyttää pessimistiseltä. En ole oikein saanut johtopäätöstä aikaan, onko tämä nyt pessimistinen tilanne ja onko kyseessä hyvä yhtiö vai alisuorittaja. Hankintahintani on hyvä ja tarkoitus seurailla tilannetta, ei suunnitelmissa suuria muutoksia.

AT&T on telesektorin hankintani. Yhtiö tuntui parhaalta yhtiöltä, suurimmalta ja kauneimmalta aikanaan sitä hankkiessani. Se osinkoaristokraatti, hankin sen tuollaiselle yhtiölle mielenkiintoisen alhaisella PEG-luvulla. En ole hankintaani katunut, vaikka T-mobilen osto ei sujunut, kuten toivottu. Kaiken kaikkiian AT&T on ollut varsin mukava palanen salkussani. Enää se ole niin kiinnostava ostokohde, mutta en näy mitään syytä siitä luopua nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Älypuhelimet ja tabletit kasvavat ja yhtiö on vahvasti mukana siinä kehityksessä.

F-secure on toinen vastaavassa tietoyhteiskunta pilvipalvelu ympäristössä toimiva yritys. Paljon näkee keskustelua, että virustorjunnassa ei tarvitse hankkia virustorjuntaa. Kun todellisuudessa jotain tapahtuu niin Suomessa kommentoi F-secure. Oli kyseessä sitten valtiollinen turvallisuus, pankkiturvallisuus tai yhtiöiden turvallisuus niin on selvää, että näitä ei ladata verkosta ilmaisohjelmilla. Kun jokun poliitikon IPhonen kautta hankitaan jotakin kansalaisten tietoja, homma selvitetään. laitteita tulee lisää ja suojaustarve kasvaa ja laajenee. Hiljattain tehtiin osto tarjous Stonesoftista sama voi olla edessä tällä yhtiöllä. F-secure on kaiken lisäksi kohtuullinen osingon maksaja ja pääoman tuotto on hyvä.. Paino salkussa on itselleni sopiva.

Rapala VMC on monessa yhteydessä kehuttu laatuyhtiöksi. Omalla kohdallani sen osuus salkussani olisi huomattavasti suurempi, jollei minua askarruttaisi tulosraportointi. Vaikka tulos näyttää hyvältä, osakekohtainen tulos ei kehity. Tätä on kysytty yhtiökokousta myöten. Vastaus ei ole täysin tyydyttänyt minua. Näyttää, että yhtiö valuu pikkuhiljaa VMC:lle ja pienosakkaat jäävät siinä alakynteen. Voin olla väärässä ja kulussa voi olla muita vaihtoehtoja. tämän vuoski en lisää osaketta salkkuuni.

YIT:n osuus salkussani on kasvanut pikkuhiljaa. Yhtiö kasvaa mukavsti ja sillä omistajaystävällinen osinkopolitiikka. Kasvollista omistusta alkaa myös löytymään. Paino on noussut salkussani tämän tarkastelun ajankohdan jälkeen, siitä voi lukea aiemmista kirjoituksista.

Orion on salkkuni finanssikriisin jälkimainingeissa hankittuja "turvasatama" sijoituksia. Patentit raukeavat on toistettu mantra ja yhtiötä ei kannata hankkia näillä hinnoilla. Olen saanut yhtiöstä erinomaiset osingot ja kurssikin lähes tuplannut ostotasostani. Harmitus tässä on lähinnä pieni ostoerä. Tulos voi huonontua ja kurssikaskea. Yhtiöllä on silti hyviä tuotteita hyvää bisnestä. Ratsastelen siinä mukana. Tällä hetkellä ei ole tarkoitus tehdä muutoksia suuntaan tai toiseen.

Nordea on sitten salkussani seuraavaksi isoin sijoitus. Sen hinta oli hankinta-aikana erittäin halpa. Nalle hoitaa oman osansa puljussa. Koska omistan yhtiötä myös Sammon kautta en ole halunnut sen osuutta valtavan suureksi nostaa. yhtiöllä voi tulla yllättäviä suuria myyntejä, jotka sotkevat kurssia, joko Ruotsin valtio myy omistustaan tai sitten Nalle tekee omat johtopäätöksensä tai löytää mielenkiintoisempaa ostettavaa. Tosin Nalle aika harvoin myy, joten en pidä tätä kovin todennäköisenä. Jossain vaiheessa järjestelyitä on ehkä tulossa ja niissä voi olla fiksua olla mukana. Yhtiö on edelleen maltillisesti hinnoiteltu, mutta ei kiinnostavasti hinnoiteltu. Tuloksen parantaminen nykyisellä korkotasolla on haastavaa.

Metso on tullut salkkuuni edellisen vuoden aikana. kun lisäosinko peruttiin, osakkeeseen tuli aika voimakas pudotus. Osakkeessa on mielestäni asiat aika hyvin kohdallaan. Cevian Capital on nostanut tasaisesti omistustaan ja Gardell on ajamassa asiaansa jakaa Metso osiin. Valtion sanavallalle on annettu ehkä liikaa arvoa. Metso hyötyy kaivosbuumista, kuinka pitkään se jatkuu on vaikea sanoa. Se on maailman johtava Paperikoneiden toimittaja ja sitä kautta omaa erinomaista osaamista bioenergiasta ja automaatiosta. Energian kulutus on pinnalla paperiteollisuudessa ja osaaminen modifioitavissa muille aloille. Metsolla on monta tuki jalkaa ja liiketoiminnallinen tulos on ollut varsin hyvä nykyisessä taloustilanteessa.  Gardellin mukana on hyvä ratsastaa tämän linnun kyydissä. Tosin en löytänyt syystä tai toisesta Ceviania Metson suurimpien omistajien listalta. Oletan tämän virheeksi, koska Cevian löytyy vielä 31.3 listalta. 28.2 listalta Cevian puuttuu, kuten myös 31.1, mutta 18.12 Cevian on liputtanut 8,32 % omistuksesta. Ilmeisesti Metsolla on ongelmia koostaa Cevianin yhteisomistus.

Pohjola Pankki tuli salkkuuni finanssikriisin jälkimainingeissa. Pankkien arvostus oli alhainen ja näin Pohjolan ja Nordean pärjäävän hyvin Suomen markkinoilla ja voittavan markkinoita erityisesti SampoPankin (nykyinen Danske) kustannuksella. Kehitys on ollut ihan mukavaa ja olen tyytyväinen omistuksiini. Maalishuhtikuun vaihteessa katselin osaketta jopa lisäysmielessä, mutta jätin lisäämättä. Pohjola on hyvin onnistunut sitomaan bonuksillaan asiakaskuntaa itselleen ja omavaraisuus on hyvällä tasolla. Riskeinä näen lähinnä suuren asuntolainoituksen osuuden ja yhteistyön Reiffeisen pankin kanssa. Jos eurokriisi pahenee ja korot lähtevät voimakkaaseen nousuun, asuntojen hinnat voivat tipahtaa voimakkaasti. Reiffeisen toimii Itä-Euroopassa ja lähellä PIGS maita ja Kreikkaa. Kiisi voi iskeä tässä tapauksessa kovemmin Pohjolaan kuin muihin pohjoismaisiin kilpailijoihin. Pohjola pankin vastuita ko. tapauksessa on vaikea arvioida, joten tämä on enemmän omaa spekulointia kuin faktatietoa. Suurimmilla kilpailijoilla on joka tapauksessa enemmän euroalueesta riippumattomia alueita.

KappAhl on ollut minulle huono hankinta ja se salkkuni suurimpia tappiopesäkkeitä. Luin hyviä kirjoituksia varoituksena yhtiön velkaantumisesta, mutta sivuutin ne olan kohautuksella. osallistuin edelleen osake antiin, koska uskoin yhtiöllä olevan valoa tunnelin päässä puuvillan hinnan tipahdettua.  Olen ollut turhan hyväuskoinen ja yhtiö on salkussani myyntilistalla rahan tarpeen tultua. Nykyisessä kurssitasossa on mielestäni aika paljon pessimismiä tulevaisuuden suhteen, joten en ole myynnillä hirveää kiirettä pitänyt.

Affecto salkkuni tuoreimpia hankintoja. Tämän hetkisellä kurssilla osakkeen arvo on noussut 65% osto hinnastani ja olen saanut lisäksi yli 5% osinkotuoton, joten sijoitukseen voi olla tyytyväinen. Arvostus taso on edelleen kohtuullinen ja yhtiö pystyy tekemään tulosta vaikeassa markkinatilanteessa.  odottelen tämän kanssa rauhassa taloustilanteen virkistymistä. Nykyinen paino salkussa lienee jo ihan eri kuin aiemmin.

Olen hankkinut salkkuni pienen siivun Ilkkaa. Yhtiö pystyy maksamaan vakaata osinkoa ja se voi olla osa media alan yhdentymistä, tosin osakerakenne ei mahdollista oikein yhtiön ostamista. Tällä hetkellä kurssi on pitkälle alle minun hankinta hinnan. Jossakin vaiheessa uskon sanomalehtimainonnan virkistyvän, vaikka nykyinen sähköisen median murros on vaikea yhtiölle. Tilanteen vaikeus yllätti minut, mutta minulla ei tarkoitus tämän yhtiön osalta toimia suuntaan eikä toiseen.

Hankin aikanaan yhtiön salkkuuni vakaana ja hyvänä osingon maksajana. Tätä yhtiö toteuttikin aina viime kevääseen saakka. Yhtiö on silti tyyppi esimerkki virheellisistä sijoituksistani. Hankin hyvää osinkoa maksavan, hyvän osinkohistorian omaavan yhtiön, joka sitten ei enää pysty jatkamaan historiansa näyttämällä tavalla.  Minulla on silti hyvä liuta vastaavia onnistuneita sijoituksia. Näiden selkein ero onnistumisten ja epäonnistumisten välillä on yhtiön koko. Pienissä ja keskisuurissa osakkeissa on tullut epäonnistumisia, kun taas isot pystyneet pitämään tasonsa ja kurssi on realisoitunut tulevaisuudessa. Comptel on yksi myyntiehdokkaista, koska ei maksa osinkoa. Tilanne on vähän samanlainen kuin KappAhlilla, näen kuitenkin pientä valoa tulevaisuudessa ja myynti tuntuu vähän aikaiselta.

Salkussani on edelleen jäljellä rippeet, jotka vielä käsittelen myöhemmin. Niille ei ole järkevä kustannusten vuoksi tehdä oikeastaan mitään. Miksi ne ovat salkussani selviää myöhemmin.

5 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiintoista analyysia, mutta hajautusta näyttäisi olevan liikaa mikäli on noin parikymmentä yritystä alle 1.5%:n osuudella. Toinen mahdollisuus on hyvin iso salkun koko, mutta siihen en taas itse osaa sanoa mitään asioista tietämättä.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kommentti, että hajautusta voi olla liikaa. Yllä olevista sijoituksista suurin osa on omalla sijoitustaipaleellani kohtuullisen tuoreita. Olen tietoisesti rakentanut hiukan indeksistä poikkeavaa "indeksisalkkua". Koska osakkeita verotetaan osinkoverotuksella alhaisemmin kuin rahastoja ja edelleen osakkeiden lukumäräärä ei vaikuta palkkioihin niin minulla on kustannustehokas salkku.

    Pärjään tällä niin pitkään, kun kaupankäyntikustannukseni pysyvät kurissa. Jos alan siivomaan pieniä sijoituksia ne eivät pysy kurissa.

    Yllä listatut yritykset tulevat suurelta osin mielummin nostamaan painoaan salkussani kuin laskemaan. Minulla ei ole suurempia myytni aikeita. Useasti, kun myyn, en myy kaikkia sijoituksiani vaan otan sen määrän rahaa kuin tarvitsen. Pyrin myymään huonoja sijoituksia. Jos ei ole tarvetta myydä kaikkia en myy vaan jätän sen varan, että olen mielipiteeni kanssa väärässä ja ollut ostopäätöstä tehdessä enemmän oikeassa.

    Olet oikeassa, että salkkuni sijoitusten määrä on suuri kaikkien sijoitusten seuraamiseksi ja pienten sijoitusten merkitys salkun suoritukseen on vähäinen. Omalla kohdallani ainakin olen tehnyt huomion, että salkkuosake muuttaa suhtautumista sijoittamiseen. Toiseksi monen osakkeeni tuotto hyppää pilviin, kun käyn osakkeillani Helsingin reissulla yhtiökokouksessa. Amerikan osakkeet taas tuovat ihan omanlaisensa tasapainon osinkoihin ja valuutakursseihin ja salkun heiluntaan. Jotenkin koen, että kaikilla noilla paikkansa salkussa. En voi vaihtaa Comptel sijoitusta Coca Colaan tai Ilkkaa Wärtsilään. Salkku ei ole sen jälkeen sama. Ensinmainitut on hyviä yhtiötä joiden on onnistuttava loistavasti kurtssinousuun. Viimeksi mainituilla plussa tulos ja pieni osingon nosto saa kurssin taivaisiin. Tpahtuukose en osaa varmuudella sanoa ja milloin arvausaste vieläkin huonompi. Minulla on aikaa odotella ja Ilkan kohdalla olen tyytyväinen osingon napsahdellessa tilille tasaisesti. Osingoilla allokoin salkkuani sitten haluamaani suuntaan. Ostot on aina mielestäni järkevän kokoisia.

    VastaaPoista
  3. "pärjään tällä niin pitkään, kun kaupankäyntikuluni pysyvät kurissa" on se lause mitä tarkoitin. Mikäli liika hajauttaminen tapahtuu kaupankäyntikulujen kasvaessa liian suuriksi ei hajauttamisessa ole järkeä. Koska en tiedä salkkusi kokoa en rupea sen enempää spekuloimaan kunhan vaan mainitsin tästä, koska monelle kaupankäyntikulut sitten kasvavat liian suuriksi.

    Tuoton kasvaminen yhtiökokouksissa käymällä on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta niistä saa monesti ilmaiset tarjoilut, mutta ainakin suurempien yritysten kokouksista tulee helposti ajanhukkaa monien eri ihmisten rakastaessa liikaa omaa ääntään, koska he vain monesti tuhlaavat muiden aikaa kysymällä kysymyksiä joihin on saatu vastauksia jo aikaisemmissa puheenvuoroissa. Itselleni tällainen kokemus oli Fortumin yhtiökokous, jossa meni monta tuntia elämästä hukkaan näiden kysymysten takia, kun en kehdannut lähteä kesken poiskaan. En tosin aio tehdä samaa virhettä enää uudestaan. Pitää siis vielä kerran alleviivata, että tämä oli vain oma mokani.

    VastaaPoista
  4. Käytän hankinnoissa yleensä teknistä analyysiä. Pilkin teknisen analyysin avulla alhaisia hintoja. Teen merkinnät yleensä suuremmalla summalla kuin olen salkkuallokaatiotiotani ajatellen jossain taopauksissa ajatellut. Sitten myyn suuren osan sijoituksistani hiukan korkeammalla hinnalla välitttömästi hyvin pienellä voitolla.

    Onko tuo sitten kannattaava on hyvä kysymys. Itse olen saanut sillä laskettua tuottoja ihan hyvin verotus huomioiden. Salkkuni allokaatio on vastaa hyvin odotuksiani. Esimerkkinä Comteln ja KappAHlin kohdalla olen tyytyväinen etttei tullut surempia virheitä.

    VastaaPoista
  5. Hei,tavoittelemme sinua koskien taloudesta ja sijoittamisesta bloggaaville henkilöille suunnattua tilaisuutta. Pystyisitkö olemaan sähköpostitse yhteydessä osoitteeseen conexiopress@conexio.fi mahdollisimman pian? Kiitos! Terveisin, Viestintätoimisto Conexio

    VastaaPoista