keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Salkun tuotto helmikuussa 2014

Salkun tuotto helmikuussa 0,87% % ja vuoden alusta 0,80%.

Osinkoja kilahti tilille 60,81€. Laskua edellisen vuoden helmikuuhun 35,67%.

Osinkojen lasku selitty sillä, että Saga Furssilta ei tullut osinkoa helmikuussa tilille tänä vuonna. Hex indeksiin verrattuna kuukauden suoritus ei ole kummoinen. Heti kuukauden päätyttyä tilanne onkin sitten ollut toinen, useat suuret sijoitukseni ovat pitäneet pintansa varsin hyvin, Outoec, IBM ja kehittyvien markkinoiden korkosijoitukset ovat pärjänneet kohtuullisesti, samaten Vanguard Emerging Markets.

Kuukausi oli ostojen suhteen poikkeuksellinen, en tehnyt yhtään ostoa ja sitä myöten kulutkin oli minimissään. Muutama rahasto käväisi alhaalla ja osot olivat jo mielessä, kuten myös lisäys Outoteciin. Jäin kuitenkin hiukan tarkkailemaan tuloskauden kehitystä ja halusin vertailla yhtiöitä keskenään. Tällä hetkellä tarkkailen kovasti markkinoita, erityisseurannassa ovat olleet Nokian renkaat ja YIT. 

Edellisiä:
Salkun tuotto tammikuussa 2014
Tilinpäätös 2013  


2 kommenttia:

  1. Molemmilla voi olla ostopaikka osingon irtoamisen jälkeen. Sen verran epävakaaksi Venäjän markkina taidetaan kokea. Rupla on pakko jossain vaiheessa päästää kellumaan ja se voi devalvoitua hyvinkin reippaasti. Devalvoitumisesta voi olla hyötyäkin niille firmoille, joiden toiminta on paikan päällä.

    VastaaPoista
  2. Samanlaiset tunnelmat on minulla, että ostopaikat voivat olla osingon irtoamisen jälkeen. Koko OMX on noussut jonkilaisessa osinkokiimassa ylöspäin. Tällä en tarkoita, että Hex ei voi nousta edelleen ja runsaasti. Aikanaan sitten indeksi lähtee laskuun ja kaikki laskevat siinä pesuveden mukana, kun osingot irronneet.

    Varmaan parasta malttaa tällä hetkellä ja odotella Ukrainan kriisin kehittymistä. Vähän hankala arvuutella pörssin suhtautumista tilanteeseen, Uutisointikin vaihteelee riippuen uutisoijasta.

    VastaaPoista