perjantai 2. toukokuuta 2014

Myynti PohjolaPankki ja pohdintaa osto tarjouksista

Tartuin lunastustarjoukseen ja luovuin Pohjola Pankin osakkeista hintaan 6,13€. Sijoitus oli kokonaisuudessaan loistava, voittoa myynnille tuli palkkiot huomioiden 143% johon tulee päälle vielä osinkotuotot kahdessa ja puolessa vuodessa. Varsin mukava saldo.


Minun olisi kuitenkin kannattanut myydä osakkeet ennen osingon irtoamista, koska kaupankäynti kustannukseni olisivat jääneet pienemmiksi kuin osingoista maksettava vero. Tilanteen arvioiminen on erittäin haastavaa, minulla on sisällä myyntitappioita verotuksessa ja toisaalta osinkotuloista voi tehdä vähennyksiä. Tässä vaiheessa ei pysty arvioimaan, kumpi  on järkevämpää. Minulle saattaa tulla useampi isolla voitolla myyty osake osto tarjouksien myötä. Jussi capital on tehnyt osto tarjouksen Sievi Capitalista, Astra Zeneca on jo kaksi ostotarjousta Pfizerilta ja lisäksi Rolls Royce on kiinnostunut Wärtsilästä. Nalle Walhroosmaiseen tyyliin olen ajatellut myydä omistukseni tarjouksen tullessa. Esimerkkinä Sievi Capital tarjous sisältää preemion. Löytyy kirjoituksia, jossa sanotaan hinnan olevan halpa. Ajattelen itse siten, että voi ostaa toista sijoitusyhtiötä, jolla on hiukan erilaisia omistuksia. En pidä Sievi Capitalia mitenkään erikoisena ja ainutlaatuisena, vaikka siltä löytyy omistus iLogista. Mielestäni pitäisi sitten miettiä voiko rahat sijoittaa yritykseen suoraan toista kautta. Monia sijoitusyhtiöitä treidaa alle tasearvon, jotka ovat mielestäni lähellä Sievin suorituskykyä. Vaihtoehtoja löytyy ja nykyisessä euforiassa en pidä ollenkaan pahana myydä yhtiöitä mielestäni muita parempaan hintaan säästämällä myyntitoimeksiantokustannukset ja saamalla vähän käteispuskuria. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti