tiistai 6. syyskuuta 2016

Elecster Oyj

Elecster on noussut merkittäväksi sijoitukseksi salkussani, joten pieni arviointi yhtiöstä on paikallaan. 

Elecster Oyj suunnittelee, valmistaa ja markkinoi päätuotteenaan UHT- (Ultra High Temperature) eli iskukuumennetun maidon prosessointi- ja aseptisia pakkauslinjoja ja niihin liittyviä pakkausmateriaaleja maailmanlaajuisesti. Yhtiön tuotteista 80–90 % menee vientiin, noin 60 maahan.

Kylmäkoskella sijaitsevan pääkonttorin ja tehtaiden lisäksi yhtiöllä on muovitehdas Reisjärvellä, sekä tytäryhtiöitä Toijalassa, Tallinnassa Virossa, Pietarissa Venäjällä, Tianjinissa, sekä Nairobissa Keniassa.

Elecster Oyj:n toiminta alkoi vuonna 1966 Tuomo Halonen Oy:nä perustajansa autotallissa Kylmäkoskella. 1970-luvun puolivälissä yhtiö patentoi ensimmäisen UHT-pussipakkausjärjestelmänsä. Yhtiö muutti myöhemmin nimensä Elecsteriksi ja listautui Helsingin pörssiin 18. tammikuuta 1989.

Yhtiön päämarkkinat ovat alueilla, joissa meijerituotteiden säilyvyys toimitusketjussa on ongelmallista johtuen kuumasta ilmastosta ja heikosta infrastruktuurista. Asiakaskunta koostuu johtavista maidonjalostajista eri puolilla maailmaa. Tuotteita on toimitettu 50 vuoden toiminnan aikana jo yli 80 maahan. Elecster-tuotantolinjalla maito iskukuumennetaan hetkeksi  140°C:seen ja pakataan sen jälkeen aseptisesti. Prosessissa maidon vitamiinit ja maku säilyvät, mutta pilaantumista aiheuttavat pieneliöt eliminoituvat. Näin maito saadaan säilymään useita kuukausia ilman energiaa kuluttavaa kylmäketjua.

UHT tekniikka hyödyttä asikasta tai kuluttajaa usealla tavalla. Kuljettaminen ja säilyvyys paranee, ei tarvita kylmäketjua. Elecster toimii kaupungistumisen ja väestön kasvun megatrendin turvin. Tekniikka mahdollistaa maidon tuottamisen halvemmissa maissa, kun perinteisellä pastöroinnilla maidon kuljettaminen pidempiä matkoja on hankalaa.

Tulos ja osinko kehitys


2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
EPS
0.82
0.65
0.60
0.59
0.54


osinko
0.30
0.28
0.25
0.22
0.17
0.14
0.10

Elecsterillä on seitsemän vuoden osingon kasvatuksen putki ja samalla osakekohtainen tulos on kasvanut. Osingon jako suhde on säilynyt maltillisena ollen 2015 36,5%, viimeiset vuodet Elecster on jakanut noin 40% tuloksesta osinkoina.

Kooste viimeisestä tuloksesta

Tammi-kesäkuu:
− Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015: 22,3 MEUR)
− Liikevoitto 2,4 MEUR (1,8 MEUR)
− Tulos ennen veroja 2,2 MEUR (1,7 MEUR)
− Tulos/osake 0,47 EUR (0,35 EUR)
− Omavaraisuusaste 45,8 % (47,9 %)

Huhti-kesäkuu:
− Liikevaihto 11,6 MEUR (4-6/2015: 11,3 MEUR)
− Liikevoitto 1,6 MEUR (1,0 MEUR)
− Tulos ennen veroja 1,4 MEUR (0,9 MEUR)
− Tulos/osake 0,29 EUR (0,17 EUR)

Tuloskasvu (EPS) oin hurja 70%. Tulosesta yhä suurempi osa tulee pakkausmateriaaleista joiden kapasiteettia on kasvatettu. Tämä on jatkuvaa suhdanteesta riippumatonta tuloa. Suhdanteen ja koneiden kysynnän parantuessa Elecsterillä potentiaalia nostaa tulosta paljon, joka taas jälleen lisää pakkausmateriaalien kysyntää.

Arvostus

Elecsterin P/E on noin 11 ja kasvu tuloksessa 26% jolloin PEG-luku on selvästi alle 0,5. Näillä arvostuksilla Elecster on erittäin halpa. Samoin yhtiö voi saavuttaa Eurooppalaisen osinko aristokraatti statuksen ja ne osakkeet on yleensä arvokkaammin arvostettu. Pääoman tuotto on kasvu-uralla kasvavien volyymien kautta.


Päätäntävalta ja johto

Yhtiössä päätä valtaa pitää Halosten suku yhtiöidensä Finha Capital ja Okuli kautta. Omistus on yli 60%, joten yrityskauppa spekulaatiot eivät tätä yhtiötä juuri heiluttele. Yhtiöllä pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hyvä kasvollinen omistus.

Oma näkemys

Yhtiön arvostus on edelleen mielestäni käsittämättömän halpa. Materiaalien hinnat ja valuuttakurssit heiluttelevat tulosta. Öljyn hinta vaikuttaa muovimateriaaleihin, mutta niiden hinta on kohtuullisen korkealla edelleen. Elecster pysyy uskoakseni pinnalla kilpailussa patentin ja hiukan paremman katteen vuoksi. Sen tulosta ajavat megatrendit ja tuote on laajalle laajennettavissa, lähes jokaisen ihmisen käyttöön. Maitopurkki on peruselintarvike, jota menee hukkaan suuria määriä ja tämä parantaa siinä tehokkuutta. Kasvava väestömäär vaati ravinnolta enemmän. Vastaavaa yhtiötä jolla noin valtava potentiaali ja liiketoiminta mahdollisuus on erittäin hankala löytää. Ajan kuluessa olen tullut vakuuttuneemmaksi Elecsterin menosta ja ajatellut kasvattavani omistustani.  Riskeinä on mielestäni, että olen aliarvioinut tuloksen vaihtelun ja toiseksi mahdollinen patentin ohittava tuote. Kartonki on tällä hetkellä muovia suositumpi uusiutuvana raaka-aineena, mutta ei maitoa kannata antaa pilaantua. Tämä yhtiö on silmissäni suuri helmi. Aion pyöriä yhtiön ympärillä ahkerasti.

6 kommenttia:

  1. Itse tutkailin Elecsteria ihan sijoitusurani alussa joskus 2012 loppupuolella. Hyvin on sen jälkeen liiketoiminta kehittynyt. Jossain välissä vaan unohdin yhtiön kokonaan ja sitä ei missään välissä päätynyt salkkuuni. Harmi!

    Tämä ei tarkoita sitä, että näin ei kävisi tulevaisuudessa. Hinnoittelu edelleen samalla tasolla, p/e oli muistaakseni noin 10:n tietämillä silloinkin. Sopivan tylsää ja epäseksikästä bisnestä!

    VastaaPoista
  2. Kaivelin löytyykö Elecsteristä analyysejä netistä ja löysin Kauppalehden keskustelupalstan ketjun, jossa tulevaisuuden näkymät olivat suostuisat P/E noin 10 ja kurssi 3 € vuodelta 2007. Ei tunnu ketään oikein kiinnostavan.

    VastaaPoista
  3. Omistin tätä lyhyen aikaa 2012 noin 4 euron hintaan. Sitten jäi myös minulta. Pitääpä seurailla taas.

    VastaaPoista
  4. Hankala ostettava, kun pilkimällä tahtoo tarttua vain pikkukalaa ja sitten ostamalla laidasta nousee aika rivakkaan. Jospa tuota vaihtoa ja likviditeettiä alkaa tulla.

    VastaaPoista
  5. Sain pilkittyä hintaan 11,15 14.9.2016.

    VastaaPoista
  6. Korjausta, pillki tarttui 11,45€ ja myin osan poissa hintaan 11,89€. Osakemäärä kasvoi ja salkussa enemmän rahaa, toimenpide vei 15 min.

    VastaaPoista