sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Osinko-ETF vertailua

Olen katsellut salkkuuni osinko ETF:iä, koska markkinoilla ollut nousua ja arvostus noussut melkoisen korkeaksi. Olen lukenut tunnusmerkkejä laskulle eri lähteistä ja useamman mukaan osakemarkkinoiden lasku lähenee.

Esimerkkinä kolmatta koron nostoa on sanottu tuhoisaksi osakemarkkinoille. Tämä on pian edessä Amerikassa. Erään keskustelupalstan nimimerkin kommentti oli seuraava: ”Kun Amerikka kerran yskäisee niin muulla maailmalla on löysät housussa.” Amerikka on edelleen johtava tekijä rahoitusmaailmassa, tosin Aasian paino kasvaa kokoajan. Toisaalta korot on edelleen historiallisen alhaiset ja yrityksillä ennen näkemättömän hyvä tilanne hankkia rahoitusta. Koroista ei juuri saa tuottoa ja mahdollisuus huonoon korkosijoituksen on ennen näkemättömän hyvä.
Eräs totuus sanoo, että oikea aika luopua osakkeista on, kun inflaatio alkaa jyllätä. Inflaatio on edelleen ollut aika hidasta, mutta esimerkkinä Ruotsissa ylitettiin 2% raja. Suomessa palkan korotuksissa puhutaan 3% tasosta. Öljy on noussut aika rajusti ja korot nostaa asuntolainojen kustannuksia. Enteitä inflaation kiihtymisestä löytyy.

No en osaa sanoa varmuudella ollaanko pörssissä vielä nousu kiihdytyksessä vai alkaako huiput kolkutella. Rahaa ei kannata jättää makaamaan tuottamattomana ja heikompikin tuotto on tuottoa. Osinko ETF:t tuntuvat tässä vaiheessa ihan kohtuullisilta sijoituksilta. Keräsin alla olevan taulukon vertailuksi eri osainko ETF:istä. Olen tarkoituksella rajannut ulos Amerikan, koska se on suurella painolla indeksissä tällä hetkellä ja minulla löytyy Amerikka muiden sijoitusten kautta. Lisäksi minulla on pieni potti Nordnetin kuukausisäästön kautta iShares MSCI USA Dividend IQ ETF:ää.

ETF
IDV
IGRO
VIGI
VYMI
SPYW
SPYG
SDIV
Kulut
0.50 %
0.22 %
0.25 %
0.32 %
0.30 %
0.30 %
0.58 %
P/E
13.49
17.56
25.3
14.9
16.75
12.84
11.66
Osinko
7.00 %
4.44 %
1.68 %
2.93 %
3.15 %
3.86 %
6.57 %
Tuotto-odotus
7.41 %
5.69 %
3.95 %
6.71 %
5.97 %
7.79 %
8.58 %
Tuotto-odotus
kulujen jälkeen
6.91 %
5.47 %
3.70 %
6.39 %
5.67 %
7.49 %
8.00 %
Pääomantuotto


20.20 %
15.10 %


9.30 %
Osakkeita
97
405
245
908
40
28
100

Ensimmäisenä löytyvät kulut yhtiöiden sivuilta kerättynä, tämän jälkeen P/E ja osinkotuotto samasta lähteestä. Tämän jälkeen olen laskenut tuotto-odotuksen 1/P/E ja edelleen tuotto-odotuksen kulujen jälkeen. Pääomantuotto on merkitty näkyviin niiden osalta joista se on löytynyt. Hajautuksen laajuuden vuoksi olen merkinnyt ylös osakkeiden määrät.


Minulta löytyy ennestään iShares International Select Dividend ETF (IDV). Se ei ole olut tuotiltaan mikään huippu ja verot rasittavat sitä, koska se kiertää USA:n kautta ja löytyy Eurooppalaisia sijoituksia. Se on kuitenkin tälläkin hetkellä varsin houkutteleva arvostukseltaan. ETF on hintava kuluiltaan ja minulla on ollut pieni ajatus siitä luopua. Tällä hetkellä jälleen ei tunnu olevan se hetki.

iShares International Dividend Growth ETF valikoitui mukaan edullisten kustannuksiensa vuoksi, sen kustannukset ovat 0,22% vuodessa. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen sysäys alkaa katsomaan näitä ETF, jotta alentaisin kustannuksia. ETF etsii hyviä osingon kasvattajia joilla on vahva tase. ETF:n sisältö on varsin vakuuttavaa. Suurimmat sijoitukset ovat Novartis, Nestle, Sanofi, Royal Bank of Canada, British American Tobacco, Roche, Basf, Toronto Dominion, Bank of Nova Scotia ja Bayer. Yhtiölista varsin vakuuttava, mutta minua askarruttava asia on tässä verot. Miten menee verotus Saksan ja Sveitsin suhteen esimerkkinä. Amerikkaan joudun joka tapauksessa maksamaan verot 15% ja Suomen verotta haluaa omansa. Voi olla fiksumpaa valita noista esimerkkinä osa suorina osakesijoituksina niistä maista, joissa verosopimus toimii. Lääkeyhtiöitä saa Seligson Top Pharman kautta vero tehokkaammin.

Vanguard International Dividend Appreciation (VIGI) etsii osingon saavuttajia ja sisällössä on paljon samaa kuin IGRO:ssa. Neljästä suurimmasta sijoituksesta vain yksi poikkeaa ja se on Vanguardilta löytyvä suurin sijoitus Tencent. Tosiinsnaoen Vangurdin paketti on laajemmin hajautettu koskien myös kehittyviä markkinoita. Tämän johdosta minua kiinnostaa Vanguardin paketti jopa enemmän. 0,03% kulu erotus ja mukaan kehittyvät markikinat 4 kertaa enemmän osakkeita on minusta vähän. Tencent on erittäin kiinnostava yhtiö. Tämän kohdalla arveluttaa IGRO:n tapaan verotus.

Vanguard International High Dividend Yield ETF (VYMI)sijoittaa nimensä mukaan korkean osinkotuoton osakkeisiin muualla kuin Amerikassa. Kulut ovat 0,32% vuodessa. Sisällössä on hyvin paljon samaa kuin Aiemmin esitellyissä IGRO:ssa ja VIGI:ssä. Suurimmista sijoituksista löytyy Nestle ja Novartis ja Rocher. Tämän lisäksi Royal Dutch Shell ja Taiwan Semiconductor Manufacturing. Kanadan pankit ja Tncent puuttuvat suurimpien sijoitusten joukosta. Mukana on öljy-yhtiöitä Royal Ducth Shell, BP ja Total seka pankeista HSBC. Viimeksi mainitut eivät herätä suurta innostusta minussa. VYMI kuitenkin kiipeää tuotto-odotuksella korkealle huolimatta hiukan kalliimmasta hinnasta. Verotus hiukan askarruttaa

SPDR:ltä löytyy Irlantiin rekisteröityjä osinkoaristokraatti-ETF:iä. SPDR Euro Dividend Aristograts (SPYW) on euroalueen osinkoaristokraatteja. Yhtiöt eivät ole itselleni niin tunnettuna. Suurin sijoitus on Hera S.p:a, kakkonen EDP, kolmonen Red Electrica, vasta neljäs Munich Reinsurance on tunnetumpi. Linde, Solvay , Enagas ja Total on minulle tuttuja. Koko ETF on toimialoittain erittäin hyvin hajautettu. Teollisuus on suurin ala 23% osuudella, sitten tulevat yleishyödylliset palvelut 15%, materiaalit 12,93% ja kuluttajahyödykkeet 12%, energia 10%, rahoitus 10%, terveydenhuolto 9%, kiinteistösektori 4%. Tämän osinkoaristokraatti ETF:n P/E on osinkoaristokraattimaisesti korkeampi kuin muiden osinko-osakkeiden. 16 P/E on kuitenkin IGRO:a alhaisempi ja esimerkkinä USA:n ja maailman vastaaviin verrattuna maltillinen. Osinko on kohtuullisella tasolla 3,15%. Suurin etu tässä on euroalueen sisäinen verotus. Irlantiin rekisteröidyt rahastot saavat verotuksen hoidettua sisäisillä sopimuksilla ja Irlantiin rekisteröidyistä ETF:istä ei peritä osinkoveroa Irlannissa, joten osingot tulevat kokonaan Suomeen ja menee Suomessa 30% tai 32% veroasteella, josta saa tehdä mahdolliset omat vähennykset.

SPDR S&P UK Dividend Aristocrats sijoittaa Iso-Britannian osinkoaristokraatteihin. Tämä ETF on kapeasti hajautettu vain 28 osakkeeseen. Suurimmat sijoitukset ovat SSE plc4,82%, Astra Zeneca 4,63%, Imperial Brands 4,52%, TP ICAP 4,39%, GlaxoSmithKline 4,37% , Tate&Lyle 4,37%, Next plc 4,35% ja Pennon 4,13%. Pääpaino on kuluttaja tuotteissa 23% painolla, teollisuus 20%, Rahoitus 18%, välttämättömyys kuluttaja tuotteet 15,53% ja terveydenhoito 9%. Rahasto on rekisteröity Irlantiin, joten osingoista peritä veroa Irlannissa.

Global X SuperDividend® ETF (SDIV) sijoittaa 100 maailman korkeinta osinkoa maksavaan yritykseen. Itse miellyttää ETF:ssä pieni aktiivisuus yrityksenä valita parasta. Yhtiön sivuilta löytyy tieto, että korkeinta osinkoa maksva desiili on Faman ja Frenchin tutkimusten mukaan tarjonnut 6,4% keskituottoa ja lyönyt S&P500 indeksin 3,2%:lla. Kokonaistuotto korkean osingon portfoliolla on ollut 12,98%/vuosi, kun S&P500 9,78%/vuosi aika jaksolla 1960-2015. Eli noin 50% tuotosta on ollut osinkoja ja 6,4% arvon nousua. Super Dividend ETF:t etsivät poikkeuksellisen suuria osinkoja joilla pääsee ylituottoon sen sijään, etä keskittyisi 25% osinkomaksavista yrityksistä. Yhtiön sivulla on mysö mielenkiintoinen tutkimus korkean osinkotuoton osakkeiden tuottavan keskimääräisesti 0,8% paremmin vuositasolla nousevan koron aikana. Ainoastaan kolmessa neljän kuukauden pätkässä korkean osinkotuoton osakkeet tuottivat huonommin. Se tapahtui korkojen noustessa erityisen nopeasti. Kokonaisuutena tarina näytti erittäin hyvältä. Sijoitin Global X SuperDividend® ETF (SDIV) huolimatta sen korkeammista kuluista, ylituotto pitäisi riittää peittoamaan kulut. ETF maksaa kuukausittain osinkoa ja markkinoiden laskussa rahat ovat nopeasti hyötykäytössä. P/E:n kautta laskettu oletustuotto on myös korkein. Katselemalla tuottokäyriä Morningstarista ja EFT replaysta tuotot eivät ole realisoituneet rahaston historiassa. Eli tervekritiiki on tarpeen. Toisaalta tämä voi tilanne markkinasyklissä, jossa osinkoosakkeet eivät pärjää. Tässä on viime aikoina epäilty Buffettiin kykyjäkin. Mestari itse sanoi: Only when the tide goes out do you discover who's been swimming naked.

Päädyin vertailun jälkeen sijoittamaan kolmeen uuteen osinko ETF.ään. Hankin lisää kuukausittaista osinkoa maksavaa SDIV:iä. Siinä minua miellytti tietty huppuun pyrkiminen ja perustelu hyvästä sijoituksesta nousevan koron olosuhteissa. Tämän on vääjäämättä edessä. Tämän lisäksi sijoitin Iso-Britannian ja Euroopan osinkoaristokraatteihin. Nämä valinnat tulivat verotuksellista syistä. Tutkimuksissa osinko ETF.ät eivät ole menestyneet osinkotutkimusten mukaisesti ja useissa tapauksissa ongelmaksi on muodostunut verotus. Minua viehättä näiden kahden rahaston tapa valita osinkoaristokraatit ja lisäksi Irlannin verotus Euroalueella on eduksi. Voin hyödyntää omat vähennykseni mahdollisuuksien mukaan täysimääräisinä. Lisäksi mainituista ETF:istä löytyy yhtiöitä joita ei muuta kautta ole suurella painolla salkkusani.

Aiheeseen liittyvää: Salkun viisi suurinta ETF sijoitusta 12.2.2017

Edit: Korjattu SPYW osakkeiden määrä 908=>40

Sano kyllä tuotoille, ei kuluille. Aloita kuukausisäästäminen ilman ostokuluja.*

*-merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada komissiota.

2 kommenttia:

  1. Kotoperäisiä inflaatiopaineita koskien kannattaa huomata, että ne Suomessa suunniteltavat reilun kolmen prosentin korotukset koskevat kahden vuoden sopimusta, ja vuotta kohden korotukset (tai muut kustannusvaikutukset) ovat vähän yli puolitoista prosenttia. Eli jäädään melko lähelle viime vuosien maltillista korotuslinjaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, tämä on totta, asian voi tarkistella noin. Ensimmäiset tyyytymättömät tilanteeseen ovat ilmaaantuneet. Siitä tahtoo tulla itseään ruokkiva kierre. Kun nuo sai viimeksi noin paljon meidän pitää saada enemmän nyt, jne.

    VastaaPoista