Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanguard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanguard. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Osinko-ETF vertailua

Olen katsellut salkkuuni osinko ETF:iä, koska markkinoilla ollut nousua ja arvostus noussut melkoisen korkeaksi. Olen lukenut tunnusmerkkejä laskulle eri lähteistä ja useamman mukaan osakemarkkinoiden lasku lähenee.

Esimerkkinä kolmatta koron nostoa on sanottu tuhoisaksi osakemarkkinoille. Tämä on pian edessä Amerikassa. Erään keskustelupalstan nimimerkin kommentti oli seuraava: ”Kun Amerikka kerran yskäisee niin muulla maailmalla on löysät housussa.” Amerikka on edelleen johtava tekijä rahoitusmaailmassa, tosin Aasian paino kasvaa kokoajan. Toisaalta korot on edelleen historiallisen alhaiset ja yrityksillä ennen näkemättömän hyvä tilanne hankkia rahoitusta. Koroista ei juuri saa tuottoa ja mahdollisuus huonoon korkosijoituksen on ennen näkemättömän hyvä.
Eräs totuus sanoo, että oikea aika luopua osakkeista on, kun inflaatio alkaa jyllätä. Inflaatio on edelleen ollut aika hidasta, mutta esimerkkinä Ruotsissa ylitettiin 2% raja. Suomessa palkan korotuksissa puhutaan 3% tasosta. Öljy on noussut aika rajusti ja korot nostaa asuntolainojen kustannuksia. Enteitä inflaation kiihtymisestä löytyy.

No en osaa sanoa varmuudella ollaanko pörssissä vielä nousu kiihdytyksessä vai alkaako huiput kolkutella. Rahaa ei kannata jättää makaamaan tuottamattomana ja heikompikin tuotto on tuottoa. Osinko ETF:t tuntuvat tässä vaiheessa ihan kohtuullisilta sijoituksilta. Keräsin alla olevan taulukon vertailuksi eri osainko ETF:istä. Olen tarkoituksella rajannut ulos Amerikan, koska se on suurella painolla indeksissä tällä hetkellä ja minulla löytyy Amerikka muiden sijoitusten kautta. Lisäksi minulla on pieni potti Nordnetin kuukausisäästön kautta iShares MSCI USA Dividend IQ ETF:ää.

ETF
IDV
IGRO
VIGI
VYMI
SPYW
SPYG
SDIV
Kulut
0.50 %
0.22 %
0.25 %
0.32 %
0.30 %
0.30 %
0.58 %
P/E
13.49
17.56
25.3
14.9
16.75
12.84
11.66
Osinko
7.00 %
4.44 %
1.68 %
2.93 %
3.15 %
3.86 %
6.57 %
Tuotto-odotus
7.41 %
5.69 %
3.95 %
6.71 %
5.97 %
7.79 %
8.58 %
Tuotto-odotus
kulujen jälkeen
6.91 %
5.47 %
3.70 %
6.39 %
5.67 %
7.49 %
8.00 %
Pääomantuotto


20.20 %
15.10 %


9.30 %
Osakkeita
97
405
245
908
40
28
100

Ensimmäisenä löytyvät kulut yhtiöiden sivuilta kerättynä, tämän jälkeen P/E ja osinkotuotto samasta lähteestä. Tämän jälkeen olen laskenut tuotto-odotuksen 1/P/E ja edelleen tuotto-odotuksen kulujen jälkeen. Pääomantuotto on merkitty näkyviin niiden osalta joista se on löytynyt. Hajautuksen laajuuden vuoksi olen merkinnyt ylös osakkeiden määrät.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Indeksiydin 1.11.2015, osa 1 (ETF & indeksirahastot)

Tarkastelen salkkuni indeksi ytimen osissa. Indeksisijoitusten lukumäärä on kasvanut lähes kahteenkymmeneen ja tarkastelu hetkellä niitä oli 17. Sijoituksia on tavallaan hallinnan kannalta liikaa, mutta en halua kasvattaa kustannuksia, jotta ne yhden mukaistuisi. Pyrin samaan merkittävän osan rahoistani indeksisijoituksiin tuottamaan. Nyt ennustellaan laskua ja osinkoa maksavilla indeksisijoituksilla saan uutta sijoitettavaa mielestäni hyviin kohteisiin ja mahdollisuuden muokata salkkuani haluamaani suuntaan näkemykselläni. Osa sijoituksista taas sitten ei maksa osinkoja tuottaa ilman veroa ja niiden osuus nousee tulevaisuudessa suuremmaksi.

Vanguard FTSE Emerging Markets (VWO) on noussut salkkuni suurimmaksi osakesijoitukseksi. Länsimaat ovat kovasti velkaantuneita ja tuotantoa ja teknologiaa on siirtynyt jatkuvasti kehittyviin maihin. Mikä niistä on voittaja on hankala tässä vaiheessa sanoa. Kehittyvät maat ovat voittaneet tuotantolaitoksia uusia sellaisia itselleen ja samalla saaneet teknologiaa. Kuka niihin sitten kehittää jatkoa on hankala sanoa. Vanhaa kehittävät parahiten ne joilla sitä olemassa. VWO on halvin tai halvimpia ETF rahastoja kehittyville markkinoille 0,15% vuotuisilla kuluilla ja se laajasti hajautettu noin tuhannella osakkeilla. Se on myös likvidi ja riittävä vaihto, joten sen voi olettaa selviävän tulevaisuudessa. P/E on 15,2 tätä kirjoitettaessa ja tuotto-odotus tulosten kasvuun 12,9% suhteutettuna on hyvä, kuten myös ROE 18.9%. Suurimpien sijoitusten kärjen miehittää mielenkiintoiset kasvuyhtiöt. Pidän VWO:ta yhtenä houkuttelevimmasta sijoituskohteista tällä hetkellä edelleen. VWO on pärjännyt varsin hyvin viimeisen kolmen vuoden aikana verrattuna muihin kehittyvien markkinoiden ETF:iin verrattuna. Saatan jatkossa kohdentaa kehittyvien markkinoiden sijoituksiani Nordnetin kautta ISharesin Core ETF:n kuukausisijoittamisen kautta. Siinä on mukana kehittyvien maiden pienempiä yhtiöitä.

Seligson&Co:n Top 25 Pharmaceuticals on kohonnut salkkuni toiseksi suurimmaksi osakerahastoksi. Olen hankkinut sitä useamman vuoden ja tuottokehitys on ollut hyvää. Suurimmat ostoni tein lääkeyhtiöihin finanssikriisin jälkeen. Silloin lääkeyhtiöt olivat kohtuullisen pitkään mielestäni edullisia kautta linjan. Tein sekä suoria osakesijoituksia, että sijoituksia tähän rahastoon. Samaan aikaan oli pelkoa lääketeollisuuden patenttien erääntymisestä. Patentit ovat erääntyneet ja lääkeyhtiöt tekevät edelleen tulosta. Arvostustaso on noussut merkittävästi, mutta en ole luopumassa ainakaan tästä sijoituksesta. Rahasto on voittanut indeksinsä kymmenen ja viiden vuoden aikajänteellä. Pienen tappion se on kärsinyt kolmen ja yhden vuoden aikajänteellä. Historiallisesti lääkesektori on ollut parhaiten tuottavia sektoreita. Pidän rahaston indeksiytimessäni.

torstai 29. tammikuuta 2015

Osto Vanguard Total World Stock ETF ja analyysi ETF:stä

Myytyäni Eli Lillyn sijoitan rahat välittömästi. Euroopan keskuspankin elvytysohjelma tulee todennäköisesti vaikuttamaan eruon arvostukseen. En halunnut jäädä makuuttamaan rahoja tilille, koska elvytys vaikuttanee positiivisesti kursseihin. Vaikutuksia oli toki jo havaittavissa. Euroopassa oli erittäin suurta optimismia huomioiden deflatio kehitysksen, Ukrainan sodan ja Kreikan poliittisen tilanteen. Kaikista voi aiheutua kitkaa talouden rattaisiin, jotka näkyy tuloksissa ja myöhemmin pörssikursseissa.

Vangauard Total World Stock sijoittaa FSTE Global All Gap Index mukaisesti ympäri maailman. Tällä hetkellä sijoituksista 56% on pohjois-amerikkaan, 21,50 Eurooppaan, 13,30 Aasiaan ja 8,80% kehittyville markkinoille. Maista sijoityuksita kohdistuu yhdysvaltoihin 52% sijoituksista. Japani tulee kakkosen a7,6% osuudella, kolmas Iso-Britannia 7,1% ja neljäs Kanada 3,5%. ETF:ssä on 6943 osaketta, joten sen voi sanoa olevan hyvin hajautettu. ETF on vaihdetuimpia maailmalle sijoittavia ETF:iä, joten sen likvidi.

Varteenotettavin kilpalija on IShares MSCI ACWI ETF. Sen kustannukkset ovat 0,33% vuodessa eli lähes kaksinkertaiset verrattuna Vanguard Total World Stock ETF:ään. Osakkeita MSCI ACWI:ssä on 1276, joten hajautus on huomattavasti kapeampi.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Salkun indeksiydin 11.12.2014 (ETF & indeksirahastot)

Olen sijoitusfilosofiassani asettanut tavoitteeksi pitää salkussani indeksiydintä, jonka kokoa en ole erikseen rajannut. Olen ajatellut, että sen pitää olla merkittävä, jotta kustannukset pysyvät kurissa. Kirjoittaessani sijoitusfilosofiaa ajattelin, että sen pitää olla vähintään sen hetkinen 30%, jotta sillä on merkitystä. En siinä vaiheessa halunnut naulata lukemaa kiinni, koska osuus olisi saattanut tippua alle rajan salkku muutoksilla. En halunnut, että raja johtaisi pakkotoimenpiteisiin ostojen tai myyntien suhteen aiheuttamaan kustannuksia. Minusta oli siinä vaiheessa hyvä tilanne, kun sijoituksissa on 30% osinkoydintä ja 30% osinkoydintä eli sijoituksia, joita en myy. Loppu on sitten tarvittaessa näkemyksen ottoon. Osuus toisaalta suuri, mutta jos vahva näkemys sille pitää olla mahdollisuus. Mielessäni pyöri kuitenkin, että pelisalkku saisi olla korkeintaan 5-10%, mutta sitten mietin, että pitää olla tiettyä liikkumavaraa tarvittaessa huomioida markkinatilannetta allokaatiossa.

Filosofiasta on kulunut aikaa ja ajatukseni ovat selvinneet. Indeksiydin kasvanut tällä hetkellä 43%:ttiin, joka alkaa olemaan minusta hyvää kokoa ja kulut pysyvät kurissa. Minulla on ollut edelleen ajatuksissa kasvattaa indeksisijoituksia. Saan niillä hajautetusti ohjattua salkkuani haluttuun suuntaan. Tällä hetkellä sijoituksissani on pulaa pienistä yhtiöistä. Niillä on mahdollisuus päästä kovempiin tuottoihin ja alue, johon pitää jatkossa kiinnittää huomiota.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Osto Vanguard FTSE Emerging Markets ETF

Ostin Vanguard Emerging Markets ETF:ää 3.12.2013, hintaan 40,50$. Hinta meni euromääräisesti alle 30 euron, jota olen pitänyt tälle ETF:lle kohtuullisen edullisena. ETF on edullisimpia ellei edullisin kehittyville markkinoille sijoittava ETF 0,18% vuosikustannuksilla. Se on laajasti hajautettu 922 osakkeella.

Vanguardin sivulta katsottuna Emerging Markets ETF P/E on 13,4, P/B 1,8 ja ROE 18%. EPS on kasvanut 12,9% tahtia. Noista saa laskettua PEG-luvuksi piirun verran alle 1. Mainitulle PEG-luvulle ja P/E:lle saatu ROE on loistava. Pysyykö mainittu taso on tietysti taso on kysymysmerkki. Joka tapauksessa mainittu arvostustaso oli niin houkutteleva. että lisäsin omistustani kyseisessä rahastossa.

Olen tarkastellut salkkuani viime aikoina ja tarkoituksena vähentää sijoitusten määrää, jotta voin tehokkaammin halutessani ottaa näkemystä ja toisaalta seurata tarkemmin sijoituksiani. Salkussani saisi olla enemmän pieniä osakkeita. Tämän johdosta olen mietiskellyt muita vaihtoehtoja Vangauardin ETF:lle. Harkinnassa oli erityisesti Guggenheimin Equal Weight Emerging Markets(EWEM). Pääni kääntyi Vanguardiin ja perusteluina oli seuraavat kohdat:

torstai 5. joulukuuta 2013

Salkun tuotto marraskuussa 2013

Salkun tuotto marraskuussa 1,59% ja vuoden alusta 12,23%.

Osingot 60,30€. Kasvua edellisen vuoden marraskuuhun 29,15%.


Salkku tuotti ihan mukavasti. Jos vertaa kehitystä Helsingin indeksiin jäin jälkeen ennen kaikkea siksi, että Euro on vahvistunut dollariin nähden. Muutamat suuret sijoitukset mm. IBM, kehittyvien markkinoiden sijoitukset, amerikkalaiset indeksisijoitukset ja Outotec ovat kehittyneet hieman muuta indeksiä hitaammin. En ole silti huolestunut tilanteesta, päinvastoin nostan panostuksiani kyseisissä kohteissa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Salkun suurimpien osakesijoitusten tarkastelua (21.10.2013)

Päivitin salkkuni allokaation 21.10.2013 osuudet ovat tästä päivityksestä. Olen jo viime vuoden loppupuolella kirjoituksissani käynyt läpi muut sijoitukseni lukuun ottamatta osakkeita. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus tehdä mitään perusteellista analyysiä vaan säännön mukainen tarkastelu. Pyrin arvioimaan tehtyjä sijoituspäätöksiä ja samalla parantamaan salkun tulevaisuuden tuotto-odotusta. Tällä tarkastelulla pyrin keskittymään olennaiseen, salkun allokaatio ratkaisee suurelta osin sijoitus menestyksen. Mielestäni on ehkä helpompaa löytää ne huonosti tuottavat sijoitukset kuin löytää ne huipputuottavat sijoitukset. Tässä käsittelyssä ovat mukana yli 2% painolla salkussani olevat osakesijoitukset.

Sijoitusfilosofiani lähtee pitkälle indeksi ajatuksesta, mutta pyrin voittamaan silti indeksin perustetuen tutkittuun faktatietoon, että alhaisemman P/E, P/B:n ja korkeamman osinkotuoton osakkeet tuottavat keskimääristä paremmin. Lisäksi olen pitänyt ohjenuorana, että omistamieni yhtiöiden pitäisi pystyä yli 12 % ROE:en, jotta minulla mahdollista saavuttaa niillä tuottotavoitteeni myymättä osaketta, sillä kulut syövät tuottoa. Nyt sitten tarkastelen, miten näen osakkeet tällä hetkellä. Esimerkkinä vuoden jälkeen hankinnasta osakkeeseen suhtautuu hyvin erilailla. Omalla kohdallani seuraan yleensä viimeksi hankittuja osakkeita selvästi tarkemmin. Tästä minun olisi syytä päästä eroon ja pyrkiä Buffettin sanoin valitsemaan selkeästi paremmin ne sijoitukset joita sitten pyrin vartioimaan. Nyt valitsen tiettyjä kohteita, joita sopivan ostotilaisuuden tullen tulen myymään, jotta pystyn pitämään salkun allokaation kunnossa.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Salkun tuotto heinäkuussa 2013

Salkun tuotto heinäkuussa 2,77%, vuoden alusta 8,98%.

Osingot 195,73€. Kasvua edellisen vuoden heinäkuuhun 128,71%.

Osinkojen kasvu johtui osaksi lisääntyneestä osinkoa maksavien ETF:ien määrästä ja osaksi osinkojen maksun siirtymisestä kesäkuulta heinäkuulle. Kun osingot kasvoivat kesäkuussakin voi tätä pitää erinomaisena tuloksena. osinkojen kasvu johtaa yleensä pidemmän päälle sijoitusten arvon nousuun.

Salkku nousi aika mukavasti 2,78%. Salkkuuni mahtui silti aika monta suurta sijoitusta, jotka laskivat tai matelivat paikoillaan. ETF korkosijoitukseni kehittyvien maiden korkoihin ja yrityslainoihin ottivat siipensä aika rajusti korkojen nousun seurauksena ja toiseksi euron vahvistumisen dollariin nähden takia. Tällä hetkellä arvostus näyttää entistä huouttelevammalta ja tarkastelen mahdollisia lisäostoja näihin. Tosin kehittyvien markkinoiden korkojen paino on melkoisen korkealla salkussani. Mikäli euro kriisiä ei ole vielä naputeltu loppuun voi tässä tulla vielä eteen valuuttakurssien kautta hyviä aikoja.

Lisäostojen kautta Vanguard Emerging Marketsin, IBM:n ja Outotecin osuus on noussut kohtuulliseksi salkussani. Nämä sijoitukset ovat viime ajat madelleet paikallaan tai lasketelleet ja suoriutuivat todennäköisesti indeksiä heikommin. Suuria negatiivisia muutoksia en näiden sijoitusten suhteen havainnut. Toki tummia pilviä on ollut Kiinan talouden ja kaivosteollisuuden ympärillä. Silti näen näiden sijoitusten houkuttelevuuden suhteissa muihin kasvaneen. Hiukan odottamalla olisi saanut myytyä useamman sijoituksen myytä parempaan hintaan. Tällä hetkellä ehkä eniten harmittaa Pitney&Bowesin myynti. Tulos oli odotettua parempi ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä paremmalta. IBM on nyt paremmassa tarjouksessa kuin ostohetkellä. No, katse tulevaisuuteen pidemmällä aika jänteellä. Olen tyytyväinen salkkuni viimeaikaisin muutoksiin tulevaisuutta ajatellen.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Salkun allokaatiopäivitys

Allokaatiota sanotaan tärkeimmäksi tekijäksi tulevien tuottojen osalta.  Olen tyytyväinen, että olen kuluttanut viime aikoina aikaani säätääkseni allokaatiota sen sijaan, että olisin kuluttanut aikaa yksittäisten osakkeiden tarkasteluun, sillä kokonaisuudella suurempi merkitys sijoitus menestykseen. Laskin osakepainoani erittäin onnistuneesti kevään ja kesän aikana ja olen nostanut sitä jälleen kesä-heinäkuun vaihteessa. Kokonaistilanteen tarkastelemiseksi allokaatio on syytä tarkastellaja olen päivittänyt salkkuni myös salkku sivulle.. Viimeisten muutosten johdosta korkojen ja osakkeiden suhde on tavoitteessaan 78% osakkeita 22% korkosijoituksia. Näyttää, että olen jollain tasolla nauttinut ”ilmaista lounasta”.

Olen myös tyytyväinen, että olen saanut vähennettyä lähes tuottamattoman lyhyen koron osuutta salkussani noin 1,5%. Samalla korkosijoitusten riskitaso on noussut toki huomattavasti, kun kehittyvien markkinoiden korkojen osuus on noussut 1% ja high yield lainojen osuus 0,8% sijoitusallokaatiosta.

torstai 3. tammikuuta 2013

Salkun osake-ETF:ien tarkastelua


Käyn tässä kirjoituksessa läpi ETF-sijoitukseni. Vertailuja olen tehnyt pitkälti ETFreplay.comin vertailulla, jota tutkia mm. Piksun kautta. Käyn ETF:ni läpi koko järjestyksessä. Tätä kirjoitusta ja tarkastelua aloittaessa olin tyytyväinen kaikkiin sijoituksiini.

Linkki:Piksu.net/etfreplay

Vertailut on näppärä tehdä kohdasta charts ja syötttämällä tikkerit sitten symbols kohtiin.

Salkkusi suurin rahastosijoitus ja koko salkun kolmanneksi suurin sijoitus (28.11.2012) on Vanguard Emerging Markets ETF(VWO). Mitähän tästä sijoituksesta voisi sitten sanoa. Ei voi moitiskella, että olisi tuonut pettymyksiä, osinkoja napsahtelee tasaiseen tilille ja yleisesti ottaen kestää vertailun rahastoyhtiöiden aktiivisiin rahastoihin ja kilpaileviin ETF:iin. Kehittyneiltä markkinoilta löytyy vuositasolla paremmin menestyneitä ja valitsen tähän vertailuksi yhden ETF:n omasta salkustani, SPDR S&P Emerging Markets Asia Pacific(GMF). SPDR rahasto on lyönyt Vanguardin yhden vuoden ja kolmen vuoden tuotolla. Tarkemmalla tarkistelulla voidaan todeta, että suurin ero on tullut vuoden 2012 aikana ja muuten meno on todella tasaista. Vuodesta 2009 vuoteen 2011 VWO on ollut niukasti parempi. Voinen olla tyytyväinen todessani hankkineeni Vanguard Emerging Marketsia huhtikuussa 2010 ja joulukuussa 2012 ja SPDR:ää toukokuussa 2012. Omistuksissani ovat menestyneet selvästi paremmin kuin Isharesin kehittyville markkinoille sijoittavat FXI ja BKF. Kolmen vuoden vuosituotto ka. on 14,1% VWO, 14,9% GMF ja verrokiksi EEM 11,9%(Ishares Emerging Markets.) Olen myös tyytyväinen rahaston alkaessa maksaa osinkoja neljä kertaa vuodessa. Saan osinkohajautusta, vaikka entinen käytäntö jakaa osingot vuoden lopussa oli myös toimiva, saipa joulurahoja. Vanguard Emerging Markets tulee pysymään salkussani ja sopivien tilaisuuksien tullen tulen sitä lisäämään. Kehittyvien markkinoiden voi olettaa tuottavan monella tarkastelulla paremmin kuin kehittyneet markkinat. Väestö on nuorempaa, velkaantuneisuus on alhaisempaa, korkotason nousu on epätodennäköisempää kuin kehittyneillä markkinoilla muutamia kohtia mainitakseni. Maiden valuutat vahvistuvat suurella todennäköisyydellä suhteessa omaan valuuttaamme ainakin muutamien vuosien aikajänteellä. Tulen hyötymään siitä osinkojen muodossa.