torstai 4. tammikuuta 2018

USA:n ja Kanadan ETF-kaupankäynti jälkipuintia

3.1.2018 voimaan tulleen MiFID II (Markets in Financial Instruments Directive) vuoksi ETF-rahastojen ostaminen USA:n pörssistä kielletään.

Minkään Suomessa toimivan osakevälittäjän kautta ei voi enää ostaa Pohjois-Amerikassa listattuja ETF-rahastoja tai sertifikaatteja. Aiemmin tämä on ollut mahdollista ja helppoa, mutta jatkossa se on kiellettyä. MiFID-säädöstön tarkoitus on parantaa kuluttajien ja sijoittajien suojaa estämällä kaupankäynti sijoitustuotteilla, joista hän ei ymmärrä riittävästi.

Kirjoittelin itse säännöksen mielivaltaisuudesta täällä ja lyhyesti sanottuna se kieltää Eurooppalaisilta parhaat ja tehokkaimmat ETF, jos mittariksi otetaan niiden kustannukset, koko ja spredi. Suuresta koosta johtuen yksikkökustannukset painuvat pieniksi. Suurikokoisen rahaston säilyminen on niinikään erittäin paljon todennäköisempää. Spredillä tarkoitetaan eroa osto ja myynti hinnan välillä. Jos esimerkkinä joku päättää ostaa osakkeen tai ETF:än ja myydä se saman tien poissa häviää yleensä rahaa, koska myynti hinta hiukan alhaisempi kuin ostohinta sillä aina myynti- ja ostohinnan kohdatessa osakkeet tai ETF:t vaihtavat omistaajaa. Nyt suurilla ETF:lla on enemmän myyjiä ja ostajia ja tämä väli mene pieneksi. Edelleen myynti haluamallaan hetkellä on ostajia tarjolla paremmin. Tämä johtaa todennäköisyyteen saada parempi sijoitustuotto millä tahansa aika välillä.

Tutustuin Nordnetissä ETF tarjontaan ja siellä esitettyihin dokumentteihin ja tässä lyhyesti vertailua miltä homma näytti.












Näppäämällä kuvan PDF kuvakkeesta avautuu seuraava sivu.

https://personal.vanguard.com/pub/Pdf/sp970.pdf


Sieltähän ne kulut löytyvät helposti.


No sama sitten ostamallani ISharesin Emerging Market Bond UCITS (IUS7)

No näkymä alkuun sama.









Napataan avaintieto esite.











Oho, mitäs nyt? Painetaan yksityinen sijoittaja













Oho mitäs nyt? No painetaan avaintieto esite ja perässä englannin kielistä tekstiä. Kysymys, missä Suomi tai Ruotsi?




















Jaahas mikä se näistä on? No etsitään. Ei löydy.








No linkkaus ei kohdallaan, tiedetään. Varmaan avaintietoesite Suomeksi jostain löytyy. Mutta miksi ne eivät löydy helposti? Oliskohan syynä MiFID II määräykset ja uusitut sivut? 

Nordnet on kertonut samoin uudistaneensa sivut, jotta määräykset täytetään. No katsellaan Nordnet.









Jaahas, rahasto ei löydy, mutta löytyy pari muuta. Testataan.













No mitäs nyt. Ei avaintietoasiakirja linkkiä. Mikä neuvoksi? No Googleen, kun sitä ei ole vielä direktiivillä kielletty.



















No eipä löydy yhtään dokumenttia Suomeksi. Kuka on sitä mieltä, että tämä kehittää toimintaa? Olen toki tyytyväinen EU-kansalaisena, että veroja yritetään saada Euroalueelle näiden rahastojen osalta ja kaupankäyntiä Europörsseihin. Pelkään pahoin ettei tämä byrokratian kukkanen vaan tuota oikeata lopputulosta. Raha ohjautuu sinne missä saadaan tuottoja ja poissa sieltä missä se ei tuota. Toiseksi mikään verkkopalvelu ei oikein näytä toimivan. Ihmiset siirtyvät nykyaikana hyvin nopeasti käyttämään aplikaatioita ja palveluja, jotka toimivat ja tiedot löytyvät. Minun hyvin hankala tässäkään tapauksessa nähdä, että ihmiset ymmärtävät sijoitustuotetta, kun oikean esitten löytäminen on vaivalloista. Erehtyminen lukemaan väärää esitettä on ilmeinen.

Tämä johti osaltani kuitenkin hyvään löydökseen. Pidän sijoittajan kannalta parhaana toimijana John Boglen perustamaa Vanguardia. Varguard on siksi paras, että se ei ole pörssiyritys kuin esimerkkinä deutche Bank, jonka ETF X-Trackers tai Ishares, jonka omistaa USa:lainen pörssi yritys Black Rock. Vanguard on sijaan omistajiensa omistamana yritys, jonka tavoite on tehdä omistajilleen tuottoa rahastoillaan alhaisilla kustannuksilla. Löysin Avaintietoesitteitä etsiessäni Vanguardin Suomenkieliset avaintietoesitteiden kokoelman. Esimerkkinä ostamalleni iSharesin tuotteelle löytyy kilapileva tuote huomattavasti halvemmalla 0,25% juoksevilla kuluilla USD Emerging Markets Government Bond UCITS ETF. Olen kovasti kiinnostunut siirtmään kehittyvien maiden korkosijoituksia tuohon instrumenttiin, kunhana se vain välittäni saatavissa. Osa niistä on Amerikassa, joista joudun maksamaan 15% veroa, kun taas Irlantiin sijoitettavissa maksan kaikki verot Suomeen. Teen sen mielihyvin, jos siihen antaa välittäjäni mahdollisuuden. 


Tuolta on mielestäni helppo löytää informaatio mihin sijoitetaan ja avaintietoesite löytyy Suomeksi. Nyt odottlen, että joku välittäjä ottaa nämä kaupankäynnin kohteeksi. Valittettavasti listoille* pääsevät muut Euroopassa voimakkaasti vaikuttaavat toimijat.

Lopuksi vielä linkki hyvään kirjoitukseen: EU kieltää USA:n ETF-rahastot
*-merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada komissiota.




2 kommenttia:

  1. Tämmöistä tämä uusi MiFID II aika sitten on...

    Paranikohan sijoittajasuoja :) :)

    VastaaPoista
  2. No ei minun mielestäni. Tulipa surffattua Vanguardin Euroopan rahastosivuilla. En kyllä ymmärtänyt suomenkielisistä esitteistä kovin hyvin mihin olisin ollut sijoittamassa. Lyhyen selailun jälkene siirrryin suosiolla englanninkielistä Factsheetiä. Siitä saa jotain kuvaa mihin rahasto sijoittaa.

    VastaaPoista