keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Salkun tuotto ja tapahtumat tammikuussa 2013

Salkun tuotto tammikuussa 5,13%.

Osingot 61,32. Osingot ovat tipahtaneet 37% edellisestä vuoden tammikuusta. Syynä lähinnä ETF rahastojen tilitys minulle. Nyt tilitys tapahtui suuren osan osalta ennen vuoden vaihdetta, viime vuonna ne tilitettiin suurelta osin vuoden vaihteen jälkeen. Vanguard on myös siirtynyt osassa rahastoista entisen vuoden vaihteessa maksun sijasta neljännesvuosittaiseen osingon maksuun. Lisäksi USA:n verotus muuttuu vuoden vaihteessa tiukemmaksi, jonka seurauksena valistuneet yhtiöt haluavat varmistaa, että asiakkaansa maksavat mahdollisimman vähän veroa.

Aloitin salkun huoltoa tammikuussa. Myin salkusta Talvivaaran ja olen perustelut myyntini aiemmassa kirjoituksessa. Tämän lisäksi myin rahastosijoitukseni OP Vaihtovelkakirjalaina A. Markkinatunnelmassa on ilmassa tiettyä hypeä ja osinkokiimaa, joten omalla kohdallani olen välttänyt osakesijoituksia. USA:n velkakatto lähestyy ja Euroopan tilanne ei ole mielestäni täysin selvä. Olen ihmetellyt Euron railakasta nousua dollaria vastaan. Rahan arvon säilyttäviä kohteita on hankala löytää. Parkkasin rahoja iShares Investment Grade Corporate Bond ETF:ään. Korkosijoituksista ei ole odotettavissa huikeita tuottoja. Tämän rahaston painotettu kuponkikorko on kuitenkin mielestäni kohtuullinen 5% ja se maksaa osinkoa kuukausittain. Itselläni odotus, että korot pysyvät matalalla vielä jonkin aikaa. Rahasto maksaa osinkoa kuukausittain ulos tällä hetkellä osinko 3,6%. Odotukseni on lähinnä pysyä tällä sijoituksella inflaation tahdissa. Rahaston arvo tulee laskemaan korkojen noustessa, mutta samalla nousee tulevaisuuden tuotto-odotus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti