perjantai 10. maaliskuuta 2017

Salkun 6-10 sijojen ETF sijoitukset 8.3.2017

Salkkuni indeksiytimen ETF;ien tarkastelu jatkuu ja vuorossa kuudennesta sijasta kymmenenteen sijaan kooltaan olevat ETF:ät.

Vanguard FTSE Pacific on ollut salkussani jo kohtuullisen pitkään ja kuudenneksi suurin ETF sijoitus. Näen Aasian kehittymisen positiivisena sen ikärakenteen ihmisten ahkeran luonteen vuoksi. Japanilla on edelleen sijoituksesta huomattavan suuri osa ja sillä on taloudessaan omat ongelmansa, jonka johdosta kehitys ei ole ollut kovin huikea. Japani on kuitenkin talous ihmeensä esittänyt ja sieltä löytyy monta maailmalla tunnettua brändiä. Alueella on muita hyvin kehittyneitä talouksia Etelä-Korea ja Vietnam muutamia mainitakseni. Saan tällä halvalla hajautuksen Japaniin ja osinkovirtaa dollarista ja eurosta poikkeavissa valuutoissa. Jatkan sijoituksen holdaamista. Vanguard FTSE Pacific on tuottanut viimeiset 3 vuotta 13,68% Morningstarin mukaan ja sen kulut ovat 0,10%.  ETF:n P/E on 18,1.  

Vanguard FTSE All-World ex-US Small Gap edustaa salkussani pienyhitö anomaliaa. Sen vuotuiset kulut 0,13% on maltilliset pienyhtiöihin sijoittavalle ETF:lle. ETF:n on tuottanut vain 9,38% viimeiset kolme vuotta, joten menestynyt aika vaatimaatomasti. P/E on korkeahko 22 ja kasvu ollut 9% luokkaa. Suurin paino on Euroopassa 38%, sitten Tyynenmeren alue 28% ja kehittyneet markkinat 18% ja Pohjois-Amerikka 14,50%. Pidän ETF hajautuksesta niihin maihin joiden paino maailma indeksissä on normaalisti alhaisempi. Pidän tätä jatkossakin pienyhtiösijoituksenani.

Kahdeksanneksi suurin ETF sijoitus on osinko-ETF IShares Dow Jones EPAC Select Dividend. ETF perustuu Dow Jonesin koirat strategiaan ja yhtiöt on valittu USA:n ulkopuolelta eli mukana korkeaa osinkoa pitkällä jänteellä maksaneita yhtiöitä. Suurinsijoitus on Common Wealth Bank of Australia ja toiseksi suurin Astra Zeneca. Alueellisesti ETF:stä on jakautunut seuraavasti:  Australia 21,59%, Iso-Britannia 18,75%, Canada 9,75%, Ranska 7,84%, Suomi 7,3% ja Hong Kong 5,03%. Eli tähän ETF.ään valitaan osinko tai arvosijoituksia maailmalta, joita ei ehkä muuten tulisi hankittua. ETF on tuottanut viimeiset kolme vuotta 6,18% ja kulutiltaan aika kovat 0,5% kuluilla. Lisäksi veroihin menee aika paljon kustannuksia koska osinko on korkea. Tämän vuoksi tämä ei ole tuotto-odotuksiltaan korkea, mutta toisaalta osinko on sitten hyvä puskuri laskumarkkinassa ja vahvat osingon maksajat jatkavat yleensä maksua vaikeamassa tilanteessa, jolloin osingoilla saa tehtyä hyviä ostoja. Saattaa olla, että luovun tästä sijoituksesta sopivan tilaisuuden tullen. Toistaiseksi olen antanut koirien ja osinkojen juosta. 

Yhdeksänneksi suurin ETF-sijoitukseni VanguardTotal World Stock sijoittaa kokomaailman indeksiin laajalla hajautuksella. Se on toiminut jonkilaisena benchmarkkina sijoituksilleni ja tuottanut 14,92% Morning Starin mukaan viimeiset kolme vuotta Euroissa. Ainoat tähän asti tarkastelemistani ETF:stä, jotka tälle ovat pärjänneet ovat Vanguard Total Stock Market ja SPDR Emerging Asia Pacific. Vanguard Total World Stock kustannukset vuositasolla ovat 0,11% ja se maksaa osingot ulos. Siinä on 7697 osaketta. P/E 22,9, ROE 15,4% ja tuloskasvu 7,5% vuodessa. Suurin paino on Yhdysvalloissa 53,5% painolla eli reilusti yli puolet, tämän jälkeen tulee Japani 8,2% osuudella. Jotenkin väkevän tehokas on tämä ETF hajauttaen koko maailmaan.

Kymmeneksi suurin sijoitukseni on Vanguard REIT ETF eli tämä sijoittaa Amerikkalaisiin REIT kiinteistöyhtiöihin. Yhtiöt saavat verohyötyä maksamalla tuloksen ulos osinkoina ja perinteisesti maksaa tasaista korkeaa osinkoa. Koska Vanguard REIT maksaa osingot ulos tämä aiheuttaa veroseuramuksia, joka syö pidemmällä jänteellä tuottoja suhteessa osingot uudelleen sijoittaviin ETF:iin. Olen pitänyt tääm ETF:än salkkuni tasapainotuksena ja kiinteistösijoituksena, jotka tutkitusti poikkeaa muun markkinan kehityksestä. Vanguard REIT on tuottanut viimeiset kolme vuotta 20,80% eli meno on ollut muuhun markkinaan verratuna kovaa. Tämän vuoksi kiinteistö on sijoituksissani pienessä alipainossa. Pyrin korjaamaan tilannetta tilaisuuksien tullen. Yleensä tilaisuudet alkaa tulemana korkojen noustessa.  

Kymmenen suurimman ETF-sijoitukseni parhaat 3 vuoden tuotot:

ETF
Tuotto 3v.%
Vanguard REIT
20,80%
IShares U.S. Prefferred Stock
17,70%
Vanguard Total World Stock
14,92%
Vanguard Total Stock Market ETF
20,23%
SPDR S&P Emerging Asia Pacific ETF
16,32%



Vanhemmat tarkastelut:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti