perjantai 12. elokuuta 2016

Uusin blogin ulkoasun

Listalleni on tullut muutama uusi blogi, joista osa varsin pelkistettyjä. Omaa blogia katsellessa se näytti hiukan sekavalta ja väriä oli mielestäni ehkä liikaa miellyttävään lukemiseen, Pohjista löytyi miellyttävä kuva ja malli, jossa tausta Wall Street-kyltti sopi blogin aiheeseen.

Lukijoiden kommentit ulkoasusta ja blogista tervetulleita.

Kiittäen etukäteen WF

maanantai 1. elokuuta 2016

Kirja-arvostelu: Sijoita kuin Guru

Sain luettavakseni Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun kirjan Sijoita kuin Guru. Kirjasta jäi alkuun varsin hyvä maku ja piti hiukan itse mietiskellä etukäteen mikä vaikutus saapumisella sopivasti loman alkuun yhdistettynä varsin mukavaan Nalle Wahlroosin esipuheeseen.

Esipuhe on varmasti yksi kirjan helmiä. Nallella on sana ja aika hallussa. Siinä on esitetty varsin hyvin keskiarvoistaminen tilastotieteessä. Mallit toimivat normaalitilanteessa, mutta ei Nallen sanoin äärimmäissä tulemissa. Kirjan tarjonta ja omat mielipiteet on käsitelty Nallelle tyypillisesti monelta kantilta.

Muutenkin pidin kirjan valinnoista, siihen oli valittu varsin monta hyvää erityyppistä strategiaa joilla menestytty markkinoilla. Benjamin Graham, Burton Malkiel ja Buffett olivat mukavasti vain yksi muiden joukossa.  Philip A Fisheriin ja Peter Lynchiin ei törmää kovin usein, vaikka ovat sijoittaja klassikkoja. Malkielia oli laajennettu mukavasti William J. Bernsteinin kautta. Hänen esityksensä on varsin kansantajuinen ja siinä melkoisen radikaaleja mielipiteitä, jotka ovat varsin totta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Salkun 26-30 suurimmat osakesijoitukset

Fortumilla on kohtuullinen arvostus ja huomattavan suuri kassa. Olen ostellut yritystä erissä ja nautiskellut muhkeista osingoista. Suurimpana riskinä on kassan käyttö. Toisaalta kotimarkkinoilla sähkön tarjonta on lisääntymässä ja kysynnässä ei ole näköpiirissä kovin vahvaa kasvua. Verkkojen myynti on nostanut siirtohintoja ja kotitalouksien omat tuotannon saatava etu kasvaa ja kasvaa. Sähköautoilu tulee aikanaan nostamaan huomattavasti sähkö kysyntää, mutta millä aika jänteellä se tulee tapahtumaan. Suomen verotus perustuu pitkälle autoverotukseen ja energia verotukseen ja valtio ei ole valmis luopumaan lypsylehmästään. Päinvastoin se valmis sahaamaan lypsävältä lehmältä jalat lisäveroilla samalla kun se kohottaa jakelukustannukset taivaisiin. Lähivuodet näyttävät yhtiön kannalta haastavilta, mutta tulevaisuudessa sähköautoilu ja aurinkoenergia voi olla kasvumoottoreita. Onko Fortum näissä voittaja jää nähtäväksi. Yhtiö tällä hetkellä salkussa Hold asennossa. Vakaata tuottoa, mutta vaikeuksia on näköpiirissä sinänsä vakaalla markkinalla.

Wells Fargo on yksi Buffettiin suurista sijoituksista ja hän on hankkinut yhtiötä pikku hiljaa lisää. Olen itse toiminut samoin, minulle on kyseenalaistettu hankinta erityisesti USA:n pankkien käytäntöjen vuoksi. USA on kuitenkin kapaitalismin kehto ja se haluaa pitää rahoituslaitoksensa ja niiden kautta asemansa maailman markkininoilla. Pääomaverotus on jotain ihan muuta eräällä mittarilla yhdestä maailman sosialistisimmista valtioista eli Suomessa. (Suomi omistaa eräällä mittarilla 70% Suomalaisten omaisuudesta, kun eläkeyhtiöiden omistukset huomioidaan). Well Fargolla on kohtuullinen arvostus ja tuottoluvut ja se hyötyy korkojen nostosta. Kun talous ja inflaatio lähtevät aikanaan nousuun yhtiön tulos paranee kohti huippuaan. yhtiö on jälkisyklisenä pisimpään tulostaan parantava. Matala arvostus yhdessä pitkän tulosparannuksen kanssa antaa hyvät eväät korkoa korolle efektille ja tuleville tuotoille. Seurailen yhtiötä parhaillaan suurella mielenkiinnolla. Mikäli korkoa nostetaan USA:ssa ja yhtiö laskee olen valmistautunut lisäämään omistustani.   

Rapala VMC oli tämän jälkeen edellisen vuoden marraskuussa järjestyksessä seuraava omistus. Päätin luopua yhtiöstä korkean velkaisuuden ja nihkeän osakekohtaisen tuloksen kehityksen vuoksi. En täysin luota yhtiön johtoon, epäilen hankitaanko yhtiön velalla enemmistö omistus VMC:lle jolloin piensijoittajat jäävät nuolemana näppejään. Luovuin yhtiön omistuksesta, vaikka sillä on varsin hyvät brändit.

Telia (Sonera) on tippunut listallani lahjusskandaalien vuoksi seikkailuillaan maailmalla. Pöytää ollaan nykyisellään putsaamassa ja yhtiö meni halvalla Ruotsiin. Nykyisellään pidän omistustani ja nautiskelen kaksi kertaa vuodessa osingoista. htiö on ostettu halvalla ja on edelleen halpa. Katsellaan nyt sitten tilannetta, miten nykyinen uusi johto realisoi yhtiön omaisuuden arvon käyttöön.

Toinen teleyhtiö Elisa on kulkenut päin vastaiseen suuntaan kuin Telia. Yhtiön maksellut vahvaa kasvavaa osinkoa ja toiminut osaamisalueillaan vahvasti. Yhtiön arvostus alkaa olla korkea, mutta en ole nähnyt verotus mielessä järkeväksi luopua omistuksesta. Nautiskelen hyvistä osingoista erityisesti ostohinnalleni.     

Edellinen: Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Muita tarkasteluja: Salkun kuusi suurinta osakesijoitusta 1.11.2015
Indeksiydin 1.11.2015, osa 1
Indeksiydin 1.11.2015, osa 4 ja loppuyhteenveto
Salkun kymmenen suurinta osakesijoitusta 11.12.2014   

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesäkuun 2016 tapahtumat

Kesäkuun aikana kävin kohtuullisen runsaasti kauppaa. Brexitin johdosta tuli tehtyä paljon ostoja ja käteistä oli irrotettava jostakin.

Kun alkuun pelasi hiukan Outotecillä lisäten omistustani hiukan. Brexitin aikaan myin Outoecit jotka olivat nousseet aika huimasti 25% edellisestä ostostani. Saatoin olla hätäinen UBS alettua vähentää shortteja. Yhtiöllä alkaa olemaan nykyisellä nousulla tiukat paikat. Omasta näkökulmasta yhtiössä on nyt paljon tulevaisuuden odotuksia toimitusjohtajan vaihduttua. markkina ei ole elpynyt ehkä ihan noin nopeaan, tosin kaikki kultayhtiöt ovat parhaillaan kuuminta hottia.

Ostin kovasti laskenutta Nordnetiä, tällä kertaa turhan aikaisin. Yhtiö on edellen huokuttelevalla tasolla ja Euro todella vahvana suhteessa Ruotsin kruunuun. Samoista syystä lisäilin Superfonden Sverigeä kahteen otteeseen. Mielestäni useampi Ruotsalainen yritys on kohtuullisesti arvostettu suhteessa muuhun markkinaan, mm. ABB, Handelsbanken ja H&m on menestyneet varsin vaisusti pörssissä.

Microsoft lähti salkustani, syynä pitkäaikainen vaisu menestys. Puhelin toiminnan alasajo oli johdon kommentti epäonnistumiseen älypuhelin sektorilla. Tämä tarkoittaa suurella todennäköisyydellä  Windosin tappiota älypuhelimien käyttöjärjestelmissä. Windowsin osuus käyttö järjestelmissä on jatkuvassa laskussa puhumattakaan Explorerin markkinaosuuksista selaimissa.  Tähän yhdistettynä epäonnistuneet kaupat Nokia ja Skype muutamia mainitakseni niin kassa sulaa vauhdilla. Luovuin yhtiöstä saaden hyvän tuoton.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Salkun kesäkuun 2016, Q2 ja H1 tuotot

Salkun tuotto oli kesäkuussa 0,97%:ttia. Toisen vuosineljänneksen Q2 tuotto oli puolen vuoden tuottoa parempi 4,447%:ttia. Vuoden alusta oleva puolivuotistuotto H1 on edelleen mukava 4,09%. Tuottoluvut ovat kohtuulliset huomioiden Brexit turbulenssin.

Osingot kasvoivat 284,68€ jolloin kasvua 54,42% edellisen vuoden kesäkuuhun.

Olen tehnyt salkkuuni runsaasti ostoja ja kulut olivat korkealla tasolla 143,04€. Hankin ja siirtelin kovakuluisia jenkkisijoituksia. Markkinamyllerryksessä muutenkin muokkasin salkkuani. Ostoista myöhemmin erikseen.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset

Salkun läpikäynti jatkuu ja vienyt aika pitkään. Brexit on tarjoillut mukavia ostopaikkoja ja salkkua perataan jälleen heikkojen kohtien löytämiseksi.

F-Securesta puhuttiin hiljattain jossakin yhteydessä ikuisena lupauksena ja mahdollisena ostokandidaattina. Yhtiön etuna luetaan tietty riippumattomuus, se tulee maasta joka ei ole sidoksissa suurvaltoihin mielletään tätä kautta turvalliseksi. F-secure on yksi tietoyhteiskunta pilvipalvelu ympäristössä toimiva yritys. Paljon näkee keskustelua, että laitteille ei tarvitse hankkia virustorjuntaa, kun ilmaista on tarjolla. Kun todellisuudessa jotain tapahtuu niin Suomessa asiaa kommentoi F-secure. Oli kyseessä sitten valtiollinen turvallisuus, pankkiturvallisuus tai yhtiöiden turvallisuus niin on selvää, että näitä ei ladata verkosta ilmaisohjelmilla. Kun jonkun poliitikon IPhonen kautta hankitaan jotakin kansalaisten tietoja, homma selvitetään. laitteita tulee lisää ja suojaustarve kasvaa ja laajenee. Datan ja samalla arkaluonteisen datan osuus verkossa kasvaa kokoajan. Tätä kautta näen, että yhtiön palveluille on kasvava tarve ja yhtiö on varsin kohtuullinen osingonmaksaja. Ostaja kanditaatti voi ilmeistyä koska tahansa. Olen hiukan ihmetellyt Solidiumin toimintaa eikö se pidä tietoturvaa valtiolle tärkeänä toimintana. Se päivä, kun Solidum lähtee tässä yhtiössä ostoksille näkyy todennäköisesti kurssissa. Paino salkussa on itselleni sopiva. En ole ostamassa enkä myymässä osakkeita.

Revenio on tullut aikanaan salkkuuni senttiosakkeena pienellä painolla veivatessa ja sitten yhtiössä on tapahtunut käänteinen split. Suotuisan kurssikehityksen myötä yhtiön painosalkussa on pikkuhiljaa noussut. Yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat varsin mukavat mielestäni tällä hetkellä. Putkessa on useampaa tuotetta Astma Caresta Home careen. Nykyinen arvostus vaatii kasvua ja on kohtuullisen haastava. FDA:n lupa hakemus aiheutti kenties tilapäisiä vaikeuksia, joten tilanne ei välttämättä ole huono. Itse en oikein osaa sanoa miten yhtiön tekniikka on suojattu patentein ja miten helposti se kopioitavissa kilpaileviin laitteisiin. Tilapäisten vaikeuksien takia välillä on ollut kiinnostusta hiven lisätä omistusta. Tällä hetkellä en ole verotussyistä innostunut myymään ja toisaalta yhtiö ei ole arvostuksen takia ollut ihan kärkipäässä hankintalistalla.

Nordean ostot alkoivat pankkikriisin jälkimainigeissa, valitettavan varovaisesti, mutta toisaalta kurssitaso on valunut nykyisellään lähelle hankinta hintaani. Jos sijoitus on hyvä, niin vielä ehtii kyytiin ja pistää myyntinapin napsumaan. Aikanaan hankintahetkellä uskoin Nordean Ja OP:n pystyvän viemään markkinoita kovasti ostoilla laajentuneelta Danskelta, joka sähläsi verkkopalveluidensa kanssa. Tämä osoittautui oikeaksi. Tällä hetkellä sitten en ole enää tilanteesta yhtä vakuuttunut. Nordea on verkkopankkien puristuksessa ja mm. OP, Handels Banken ja Aktia pistää kovasti kampoihin. Nykyiset alhaiset korot ovat hankalia tilanteelle ja Nordea tuntuu olevan toistuvaan median hampaissa Ruotsissa. Yhtiön arvostus on alhainen tai maltillinen. Korot nousevat aikanaan ja kriisit ja ongelmat selviävät aikanaan. Yhtiö maksaa hyvää osinkoa ja olen pitkälle hold asennossa yhtiössä. Välillä on lisäostot pyörineet mielessä. Paino on jonkunmoinen, kun omista yhtiötä myös Sampon kautta.

Orion on salkussani loistavasti tuottanut yritys. Hankkiessani sitä pelättiin Stalevon patentin raukeamisen vaikutuksia tulokseen. Odotettuja negatiivisia vaikutuksia sieltä on tullut, mutta yhtiö on siitä huolimatta porskuttanut vahvasti. Ostohinnalle on napsahtanut 160% kurssinousu ja lisäksi osinkoja on tullut yli puolet hankintahinnasta. Toivoisin vain hankintaerät olisivat olleet suurempia.  Nykysellään lääkesektorin arvostus on korkeahko tämä yhtiö mukaan lukien. En ole innostunut makselemaan ylimääräisiä veroja myynneistä ja tyydyn nautiskelemaan vahvaa osinkovirtaa. Lisäostot eivät ole ihan heti mielessä.


Deeren olen hankkinut ihan hiljattain salkkuuni. Ensimmäiset ostot tuli jälkeenpäin ajateltuna tehtyä vähän liian hätäiseen. Yhtiöllä on vahva osingon kehitys, kassavirta ja se on syklinen osake, jonka seurauksena hinta heiluu ja tarjoaa ajaoittain hyviä ostopaikkoja. Arvostus on kohtuullinen. Osake valikoitui omaan seurantaan Buffettiin ostojen kautta. Maailman väkiluku kasvaa vauhdilla ja samaten keskiluokka. Tämä luo kasvavan tarpeen maataloustuotteille ja edelleen sitä varten tehdyille laitteille. Samaten vasta pieni osa maailman puun korjuusta tehdään koneellisesti saati sitten digitalisoidusti. Puu on uusiutuva energia vara, joka on käytettävissä varsin moneen tarkoitukseen. Digitalisoimalla puunkäytön tehokkuutta on mahdollista lisätä huomattavasti.  Näkymät ovat tätä kautta mukavat. Saatan lisäillä sopivissa saumoissa yhtiötä.

Salkusta aiemmin:

Salkun 16-20 suurimmat osakesijoitukset

Salkun kuusi suurinta osakesijoitusta 1.11.2015

Salkun 6-10 suurimmat osakesijoitukset

Indeksiydin 1.11.2015, osa 1

Indeksiydin 1.11.2015, osa 4 ja loppuyhteenveto

Edellinen vuosi:

Salkun kymmenen suurinta osakesijoitusta 11.12.2014

Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset

torstai 9. kesäkuuta 2016

Toukokuun tapahtumat

Toim.
Arvopaperi
Aika
Hinta
Kulut
Osto
Taaleri
24.05.2016
8.92
7
Osto
Seligson Phoenix A
23.05.2016
22.31
0
Osto
Seligson Pharos A
20.05.2016
18.33
0
Osto
Seligson Aasia Indeksirahasto A
19.05.2016
4.62
0.03
Osto
Seligson P-Amerikka Indeksirah. A
19.05.2016
17.00
0.04
Osto
Seligson Pharos A
19.05.2016
18.34
0
Osto
Seligson Gl.Top 25 Brands A
19.05.2016
6.49
0
Osto
Seligson Gl Top 25 Pharmaceut. A
19.05.2016
25.13
0
Osto
Seligson Eurooppa Indeksirah. A
19.05.2016
2.44
0.02
Osto
Nordnet Superfonden Sverige
16.05.2016
28.90
0
Osto
Seligson Gl.Top 25 Brands A
12.05.2016
6.52
0
Osto
 iShares Barclays Emerging Market  Bond
06.05.2016
56.31
0
Osto
 iShares Core MSCI World UCITS ETF
06.05.2016
35.76
0
Osto
 iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF
06.05.2016
17.77
0
Osto
Taaleri
03.05.2016
9.33
7

Toukokuussa tein vain ostoja. Kuukausi alkoi Taalerin (ent.Taaleritehdas) ostolla ja päättyi saman yhtiön ostoon. Yhtiö on kasvanut vahvasti siirtynyt päälistalle ja nykyään keskisuurien yritysten joukossa. Yhtiön P/e kuluvalle vuodelle on noin 12 ja suhteutettuna kasvuun yhtiö melkoisen halpa. Yhtiön tase on jälleen velaton Finsilvan myynnin jälkeen ja sillä on hyvät edellytykset uusiin yritysjärjestelyihin. Yhtiötä on käyty lävitse aiemmissa kirjoituksissa Taaleritehdas ja Taaleritehdaspäälistalle ja yhtiön muita tapahtumia, joten en käsittele yhtiötä tässä yhteydessä enempää.

19.5-23.5.2016 on pieni alakulo markkinoilla ja käytin tilaisuuden hyväksi hankkimalla Seligson Phoenixia,  Pharosta, Aasia Indeksi rahastoa,  Pohjois-Amerikka indeksirahastoa, 25 Top Brandsia, Top 25 Pharmaceuticals ja Eurooppaindeksirahastoa. Kaikki rahastot ovat joko hiljattain leikanneet tai kolkuttelevat 200 päivän liukuvan keskiarvon leikkaamista alhaalta ylös, jota pidetään nousutrendin merkkinä.  

6.5 ostin Nordnetin kuukausisäästöohjelman kautta iSharesin Emerging Market Bond ETF:ää, Core MSCI UCITS ETF:ää ja Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF:ää.     

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Sijoitusfilosofian päivitys ja korkosijoituksista

Kinski laittoi aiheellisen kommentin sijoitusfilosofia sivulleni, että onko tavoiteallokaatio sama. Minulla on jäänyt päivittämättä muutos allokaatio tavoitteeseen sijoitusfilosofia sivulle ja se on tehty nyt.

Olen muuttanut tavoitettani  1.10.2015 vuosi tarkastelun yhteydessä.

1.10.2015 muutos
80-95% osakkeissa
7,5% kiinteistöissä
12,5% korkosijoituksissa

Korkosijoitukset eivät ole tuottoriskisuhteeltaa hyvä sijoitus nykyisessä nollakorkoympäristössä. Pyrin välttämään alle 4% korkotuottoja. Allokaatio tavoite muuttuu, kun korot nousevat. Palaan askelittain alkuperäiseen tavoitteeseen.  4% on noin puolivälissä osake tuottoja pitkällä aika jänteellä ja uskon korkojen kohotessa tuon yläpuolelle yrityksen menestyksen alkavan merkitä.

Nollakorot tekevät mahdolliseksi  halvan rahan yhtiöille ja sellainen bisnes voi kannattaa, mikä ei normaalissa korkoympäristössä kannata. Vastaavasti nykyisessä ympäristössä korkosijoituksille ei saa juurikaan tuottoa, vaikka ottaa pitkäaikaisen riskin, että laina jää maksamatta tai korot nousevat ja rahat on ”kanissa” huonossa sijoituksessa jota ei saa myytyä hyvään hintaan korkojen noustua.

Olen vertaillut sijoituksiani ja en täysin ymmärrä menoa ja jossain vaiheessa tilanteen on pakko normalisoitua. Tässä muutamia helmiä sijoituksistani, prosenttilukema on kuponkikorko.

ITALIAN VALTION OBLIGAATIO 2.0% 01.12.2025

Suurin piirtein samaan aikaan erääntyviä bondeja kehittyvillä markkinoilla:
Thaimaa oblikaatio 4,88% (oma valuutta)
Puola oblikaatio 4,00% (USD)
Turkki 6,88% (USD), aiemmin erääntyvä

Toisin sanoen EKP bondiohjelman johdosta Italian korot on alle puolet mainituista maista. En sano, että noista mikään on riskitön, mutta en ymmärrä miksi Italia korko on noin paljon alempi. Muista saa viidenneksen poissa viidessä vuodessa korkona, mutta Italiasta ei. Italia taas edustaa yhtä neljäsossa Seligson Euro obligaatiosta.

Edellä mainituista syistä olen päätynyt vähentämään sijoituksia Euro Corporate Bond rahastoon ja Euro Obligaatio rahastoon. Samalla olen kokonut ettei rahamarkkinarahastot ole järkevä sijoitus ja niissäkin riskinsä, kuten 2008 finanssikriisin yhteydessä nähtiin. Koska en ole löytänyt mieleisiä korkosijoituksia enkä halua kaikkia laittaa korkea riskisiin korkoihin olen päätynyt laskemaan korkopainoa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Salkun tuotto toukokuussa 2016

Salkun tuotto toukokuussa 1,85%:ttia . Kaupankäyntikuluni olivat 14,09€.Kaupoista kirjoittelen erikseen myöhemmin.

Osinkoja kilahti tilille 207,85 €. Osinkoja tuli 9,67% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Toukokuu jatkoi tasaisen tuoton tekemistä salkussani ja sell in may ilmiöstä ei ollut enteitä, vaikka esimerkkinä Nordnetillä oli laitettu osinko-osakkeita piensijoittajien toimesta myyntiin. Ostohaluja on ollut viime ajat kovasti, mm. Apple kiehtoi kovasti alle 95 taalan, mutta ei ollut oikein käteistä riittävän suureen ostoon. Muutama myynti ehdokas on kartoitettu, mutta en myy hintaan mihin hyvänsä.