torstai 21. marraskuuta 2013

Technopoliksen anti


Technopolis on kiinteistöjen, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut yhtiö. Keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää toimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille joustavat toimintaympäristöt.

Technopoliksen arvostusta on tietyllä tapaa hankala verrata muihin yhtiöihin, koska tulokseen huomioidaan kiinteistöjen arvojen muutokset. Nykyistä arvostusta voidaan arvioida halvaksi esimerkkinä Piksun Sergion listassa olevalla Ruuhelan mallilla. Tällä perusteella Technopolis pitäisi tuottaa 11,8% vuodessa keskimäärin. Laskenta ei ota huomioon kasvua. Toisaalta Technopoliksen tulos ei ole kasvanut katsomalla vuoden tai viisi vuotta taaksepäin. Yhtiö on tehnyt mittavia hankintoja ja sen liikevaihto on kasvanut 20% 2005-2012. Tänä vuonna Technopolis on ostanut kampukset Oulun Peltolasta ja Liettuan Vilnasta. Lisäksi lokakuussa on tehtymukaisesta kasvuinvestoinnista: toimistokampuksen ostosta Oslon Fornebusta sekä Falcon Business Parkin ostosta Espoon Otaniemestä. Uusien hankintojen odotetaan tuovanmerkittävää liikevaihdon ja käyttökatteen kasvua vuonna 2014. Samalla kiinteistö omaisuuden Suomipainotteisuus laskee. Viime vuoden tuloksessa ei ole vielä näkynyt täysimääräisenä Tampereen Tohlopin tuomat tulot.

Technopoliksen kasvu on ollut vahvaa ja se on tapahtunut kannattavasti. Hankintojen myötä vuokratuotoissa tulee todennäköisesti jatkumaan vuositasolla seurattaessa kasvu pari vuotta eteenpäin.  Varsinainen tulos ei tule välttämättä nousemaan niin vahvasti, koska korkokulut ovat nousseet ja nousevat. Tämä johtuu mielestäni velkaantumisasteeseen sidoksissa olevista lainoista, joita nyt sitten paikataan osakeannilla ja mahdollisella 19% osuuden myynnistä Norjan projektista Ilmariselle.

Ensikevään osinko on erittäin mielenkiintoinen asia. Yhtiö on linjannut osinkopolitiikkansa paremmin kasvua tukevaksi, mutta toisasaalta sillä voisi olla mahdollisuus säilyttää osakeannin myötä osinko kasvutrendi, joka on jatkunut vuodesta 2008.

Osinko vuodelle
Osinko/osake, €
Maksupäivä
2012
0,20 €
10.04.2013
2011
0,20 €
11.04.2012
2010
0,17 €
11.04.2011
2009
0,15 €
31.03.2010
2008
0,12 €
07.04.2009
2007
0,15 €
08.04.2008
2006
0,14 €
12.04.2007
2005
0,13 €
05.04.2006
2004
0,12 €
05.04.2005
2003
0,25 €
14.04.2004
2002
0,25 €
01.04.2003
2001
0,15 €
05.04.2002
2000
0,15 €
04.04.2001

Technopoliksen kurssikehitys on ollut syyskuusta olematonta, kun taas muut Euroopan REIT-yhtiöt ovat nousseet noin 10%. Technopolis oli ennen tätä muutosta mielestäni edullisesti arvostettu erityisesti kasvu huomioiden muihin verokkeihin verrattuna.

Technopolis otetaan mukaan OMXH Benchmark-indeksiin 2.12.2013. Tämä lisänneet hiukan osakkeen kysyntää.

Antia ajatellen Technopoliksen suurimmista omistajista Oulu ja Tampere ovat suuria kysymysmerkkejä, molempien kaupunkien taloustilanne ei aiheuta mitään suuria huurraa huutoja ja antiin osallistuminen taitaa olla aika epätodennäköistä. Merkintäoikeuksilla on käyty aika vilkasta kauppaa. Mielestäni merkintäoikeuden hinnan arviointi oli hankalaa ja tein omalta osaltani päätöksen yrittää merkintä suurella määrällä osakkeita toissijaisesta annista.

Pidän mahdollisuutta hankkia Technopoliksen osakkeita hintaan 3,29€ hyvänä ja osallistun Technopoliksen antiin käyttämällä kaikki merkintäoikeuteni ja todennäköisesti saan merkittyä kaikki mahdolliset osakkeet toissijaisesta annista.

Muuta:
Silverang on merkinnyt itse 100% annista, joka tarkoittaa noin puolen vuoden palkkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti