Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seligson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seligson. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. toukokuuta 2015

Rahasto ostoja

Kurssit on lasketelleet viime ajat aika vahvasti useammalla markkinalla. Itselläni rahastosijoitukset ovat jääneet vähiin ja säästötililleni on kertynyt varoja. Tarkoituksena on pyrkiä säännölliseen ostamiseen, mutta samalla huomioida arvostus tasoa. Kun arvostus taso ja kurssit kohoavat jatkuvasti ostot jäävät tekemättä.

Tällä hetkellä selkeää syytä laskuun on hankala nimetä. Tämä on tapa jolla suuret pörssiromahdukset yleensä tapahtuu. Syitä kuitenkin löytyy, pitkään jatkunut kurssi nousu, jonka seurauksena kurssilasku. Kreikan erääntyvät lainat, 12.5 erääntyy yksi merkittävä erä, jonka Kreikka on tätä kirjoittaessa kertonut maksavansa. Osinkokaudesta aiheutava lasku tai ns. toukokuu ilmiö käyvät syyksi laskuun.

Spekuloimatta syytä korkosijoituksia on paras paikka ostaa lähes puoleen vuoteen. Seligson Euro Corporate Bond ja Euro Obligaatio rahastojen kurssin on lähellä alinta tasoaan ja syynä on riskitason nousu. Tämä tarkoittaa sitä, että korot ovat  hiukan nousseet, joten tuotto-odotus siinä samalla. Mitään kultakaivosta en näistä odota ja koska korkotaso on historiallisen alhaalla sijoitukseni rahallisesti varovainen. Euro alueella on ollut deflaatiota viime ajat, joka johtaa yleensä yritysten tulosten huonoon kehitykseen ja edelleen kurssi laskuun. Vastaavasti velan otto ei sellaisessa tilanteessa kannata ja voittaja on velkojen antaja ja korkosijoitukset parhaiten tuottava omaisuusluokka. Tällä hetkellä EKP yrittää saada inflaatiota käyntiin ja todennäköisesti siinä onnistuu. Politiikka voi muuttua, kun valta vaihtuu eri maissa ja Kreikka tilanne voi heilutella tilannetta. Itse yritän pysyä sijoitus suunnitelmassani ja lisään korkoja salkkuuni salkun tasapainottamiskeksi.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Marraskuun rahastomerkintöjä


Olen jälleen tarkastellut osan salkustani ja rahastot ovat tuottaneet salkussani varsin hyvin varsin pitemmällä aika jänteellä. Vero etu näkyy selvästi. Tarkoituksenani on lisäillä rahastoja pikku hiljaa lisää. Minulla on huomattavan paljon erilaisia sijoituksia ja niissä on tarkoitus tehdä pientä karsintaa ja satsaamaan niihin, joita voi sitten vartioida paremmin. Niistä enemmän myöhemmin, kun käsittelen rahastojani uudelleen.

Merkitsin Seligson Phoenixia kahteen otteeseen ensin 30.10 hintaan 23,56 ja sitten 23.11 hintaan 23,61. Rahasto on tuottanut hyvin viimeisen vuoden, mutta lokakuussa se ei pysynyt kovin hyvin muun nousu markkinan mukana ja ostojeni hetkellä RSI oli alle 40%, joten sen saattoi sanoa olevan hiukan ylimyyty, kun muu markkina oli ehkä yliostetun puolella. Rahasto sijoittaa erikoistilanteisiin, sen sijoituksia voi luonnehtia myös arvosijoituksiksi. Se tuottaa nousuissa hyvin, mutta tulee alas laskumarkkinassa kuin kivi. Se nostaa salkun riskiä, mutta omat merkintäni ovat maltillisia.

21.11.2013 merkitsin lisäksi Seligson Russian Properityä. Venäjän markkina on edelleen varsin maltillisesti arvostettu rahasto edelleen menestynyt varsin hyvin. Rahaston muuttui syöttörahastoksi hiljattain.
Tämän lisäksi siirsi sijoitustililleni kertyneitä varoja Seligson Rahamarkkina rahastoon 21.11, jotta käteisvarani tulevat huomioiduksi tuottolaskelmissani.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua

Yhdistelmärahastot ovat olleet rahastoja myyvien yhtiöiden rahastusautomaattien maineessa. Parhaassa tapauksessa niistä pyydetään aluksi huomatavan suuri hallinnointi palkkio ja sitten päälle vielä sisältönä olevien pankin omien rahastojen palkkio. Palkkiot vaihtelevat yhtiöittäin ja joukosta löytyy muutama kohtuullisen hintainen vaihtoehto.

Minulla on ollut yhdistelmärahastoina LähiTapiola maailma 20, LähiTapiola Maailma 80 ja Seligson Pharos. LähiTapiola korotti rahastojensa hintoja kautta linjan ja kovimmat korotukset prosentuaalisesti tulivat yhdistelmärahastoihin ja erityisesti LähiTapiola maailma 20:n hinta nousi. Tämän vuoksi luovuin sijoituksesta aika pian hinnan korotuksen jälkeen.

Oma ideologiani lähti siitä, että valjastan ammattilaiset metsästämään itselleni tuottavia sijoituksia ja saan analyysitalon näkemyksen hyödynnettyä sijoituksissani. Lisäksi näkemyksen ottaminen vaatii kaupankäyntiä, jonka kustannukset rahastoyhtiön suuremmalla salkulla jäävät pienemmäksi. Nyt katsoin erityisesti LähiTapiola maailma 20:n osalta vaikeaksi savuttaa tuottoja markkinoilla indeksi paremmin, koska korkotaso on alhainen ja kustannukset nousivat itse rahastoissa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tapahtumia kesäkuussa



Olen käynyt erittäin aktiivisesti kauppaa kesäkuussa. Toisaalta olen tyytyväinen, koska olen samalla saanut siivottua salkustani mielestäni huonoja sijoituksia poissa tai ne olevat vaihtuneet tulevaisuuden odotuksilta parempiin.

Kesäkuun alussa lisäsin Outoteciä jälkeenpäin ajateltuna liian aikaisin 3.6 hintaan 10,16 €. Yhtiölle odotellaan selvästi heikompaa tulevaisuutta ja shorttaus prosentit ovat sen mukaiset. Ilmassa on monia raaka-aineelle epäedullisia merkkejä. Talous on selvästi hiljentynyt Kiinassa, Australian dollari on heikentynyt huomattavasti, jota voidaan pitää merkkinä raaka-aine buumin heikentymisestä. Viimeisenä on uutisoitu kullan paniikki myynti. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, se näkyy Outotecin tilaus kannassa. Outotecin asiakkaat eivät kuitenkaan ole ainoastaan kaivokset vaan asiakkaita löytyy energia alalta ja huolto bisneksestä. Minua houkuttaa erityisesti Outotecin korkea osinko, jos se pysyy samana niin yli 10%, mikäli pysyy samanlaisena. Kassa tarjoaa mahdollisuuden osingon kasvattamiseen ja yhtiö edelleen näyttää rekrytoivan porukkaa. Markkinoiden ja johdon näkemykset ovat ainakin tällä hetkellä ristiriidassa. Tämän johdosta rohkenin lisätä Outotecia 20.6 hintaan 9,28€. Jälleen yhtiötä olisi saanut edelleen halvemmalla. Seuraan tilannetta yhtiön kohdalla edelleen.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Rahasto ostoja

Markkinat ovat lasketelleet viime ajat ja useampi rahasto alkoi olla yli myydyssä tilassa teknisesti tarkasteltuna. Ensimmäiset ostoni suuntautuivat nykyiseen LähiTapiola kehittyvät korkomarkkinat rahastoon hintaan 11,027 5.6.2013, Seligson Euro Obligaatioon samana päivänä hintaan 3,349 ja Seligson Aasia Indeksi rahastoon 6.6 hintaan 4,021. Jatkossa on myös muita tulossa. Ensimmäiset sijoitukset ovat varovaisia.

Euroalueen korot ovat alhaisella tasolla, toisaalta PIGS mailla ne ovat kohtuullisen korkealla. Jossakin vaiheessa korot tulevat nousemaan, mutta tällä hetkellä deflaatio vaikuttaa myös mahdolliselta skenaariolta jolloin valtion lainat voivat tuottaa kohtuluullisesti euroalueella.  Kehittyvien maiden korkorahastot ovat taas lasketelleet urakalla ja selkeää muutosta syyksi en ole havainnut. Tilannetta on enemmän arvioitu rahan virtaamisella turvallisiin USA bondeihin, joiden korot ovat nousseet. Minä puolestani jatkan sijoituksia kehittyvien maiden bondeihin. Aasian ja Japanin markkinat ovat lasketelleet. Ostin hetki sitten Vanguardin Pacific rahastoa ja perustelut tälle Seligson sijoitukselle ovat hyvin samanlaiset. Mielestäni esimerkkinä Samsungiin vaikutukset Japanin poliittisilla päätöksillä on vähäiset ja en täysin ymmärrä rajua laskua. Aasia painoni on nousussa ja nyt varmaan sitten katsellaan kohta muita markkinoita. Tällä hetkellä vauhti alaspäin ollut aika kovaa ja välillä tuntuu, että olen ostoineni liikkeellä turhan innokkaasti. No tulevaisuus kertoo asian. Buffetin sanoin, on ostettava silloin, kun muut on pelokkaita. Oma varovaisuus on hyvä lähtökohta sijoitukselle.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Salkun huoltoa

Myin KappAhl hintaan 30,50 SEK. Kysymyksessä on sijoitus historiani surkeimpia sijoituksia Nokian sijoituksen teknologia huumassa ohessa. Ostin aikanani yhtiötä hyvänä osingon maksajana ja toiseksi siksi, että yhtiö maksoi osingon mukavasti joulun alla. Korkea velkaantuminen ja osingon maksusuhde oli nähtävissä ja sain asiasta varoituksia joissakin kirjoituksissa. En valitettavasti ottanut niitä kuuleviin korviini. Elättelin edelleen toivoa paremmasta osallistumalla yhtiön ensimmäiseen antiin. Tästä olen ehkä jotain oppinut ja poistuin maisemista Talvivaarana kohdalla ennen antia.

Jotakin tästä olisi syytä oppia. Olen tunnistanut, että epäonnistuneet sijoitukseni ovat olleet useassa tapauksessa korkeaa osinkoa korkealla osingon maksusuhteella maksavia yhtiöitä. Niiden kilpailuasema on ollut pikemmin heikko kuin vahva. Alhaisesta tunnusluvusta ei ole aina taikaa. Vastaavia sijoituksia on salkussani Comptel ja Ixonos, jonka kohdalla myös osallistuin antiin. Molemmissa on tiettyjä tulevaisuuden odotuksia, mutta tästä oppineena niin ei ehkä kannata nojata. Molemmista yhtiöistä luopuminen on harkinnan alla.

Myin Seligson Russian Prosperityä pois hintaan 89,690 €. Tämä tuli 50 päivän liukuvan keskiarvon leikattua 200 päivän liukuvan keskiarvon alaspäin.  Näen Venäjän taloudessa ei ole lyhyellä aika jänteellä kovinkaan suuria positiivisia asioita. Liuskekaasu laskee kaasun ja muunkin energian hintaa. EU:n politiikka ajaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä alas, Euroopan taloustilanne näkyy Venäjän energian kysynnässä. Venäjän toukokuu ilmiö on poikkeuksellisen selvä ja voimakas. Syykin on mielestäni ilmeinen, energian kysyntä tipahtaa ja hinnat laskevat jolloin ennusteita lasketaan. Hinnat taas yleensä lähtevät nousuun talvea kohti ja tuotto-odotukset nousevat. Tätä taustaa vasten myin sijoituksistani osan ja pienensin samalla salkkuni riskitasoa. Tämä sijoitus heiluu kohtuullisen kovasti. Tarkoituksena on tehdä kesän mittaan ostot takaisin sen mahdollistuessa nykyistä alhaisemmalla hinnalla.


Kuten blogia seuranneet ovat varmaan huomanneet salkkuni korkopaino on lähtenyt nousuun ja osakkeita on mennyt myyntiin. Osakemarkkinoilla on mielestäni melkoinen hype ja toivo paremmasta päällä, vaikka talousennusteet lupaa muuta. Tätä taustaa vasten olen laskenut salkkuni osake painoa. Euroopan ongelmista ollaan myös hissukseen. Omalta osaltani olen käteisin kanssa valmis iskemään tiettyihin valittuihin kohteisiin. Siirtojeni myötä salkun osake-korko tasapaino on lähempänä tavoittettani neutralipainoa.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Salkkutapahtumat Helmikuussa 2013

Blogiani seuranneet ovat kirjoituksistani huomanneet, että olen tehnyt vuosittaisen salkun sijoitusten läpikäynnin. Tosin osakkeista on vasta kirjoitettu ainoastaan suurimmista. Läpikäyminen on kohtuullisen suuri urakka johtuen sijoitusten suuresta määrästä. Olen saanut jo palautettakin, että eikö olisi tehokkaampaa tehdä sama vähemmillä sijoituksilla. Vastaukseksi voisin sanoa, että on ja ei. Myyminen siksi vain, että saa sijoitusten määrän vähäisemmäksi aiheuttaa kustannuksia. Salkkuni rakenne saisi olla yksinkertaisempi. Siivottavat löytyy suurelta osin pienistä sijoituksista. Haluan myynneille selkeän perusteen. Syyksi kelpaa, että näen saavani perustellusti suuremman tuoton tai sitten haluan allokaatiotani muokattavan haluttuun suuntaan. Salkku tarkastelussani teen listan kohteista, jotka myyn sitten rahan tarpeen tullessa mielestäni hyvien sijoitusten ilmaantuessa näköpiiriin. Myynnille ratkaisevaa on myös allokaation viilaaminen aina kohti haluamaani tasapainoa.

Helmikuussa en tehnyt kovin paljoa kauppoja, mutta salkussani tuli siitä huolimatta muista kuukausista poikkeavia aika huomattavia muutoksia. Ensimmäinen muutos oli reagointi LähiTapiolan rahastojen hinnan nostoon. Tapiola maailma 20 rahaston hallinnointipalkkio nousi 50%. Linkki: Tapiola nosti rahastojensa hintoja Tein nostosta omat johtopäätökseni. Sinänsä olen ollut yhdistelmärahastoon ja sen suoritukseen tyytyväinen, siinä mukana korkorahastoja joihin sijoittaminen itsenäisesti on hankalaa ja rahasto on pärjännyt vertailuluokalleen ja pysynyt aika sitkeästi indeksin kyydissä tai suoriutunut jopa paremmin.  Nostamalla kustannuksia korkorahastossa 50% uskon sen olevan tulevaisuudessa hankalampaa. En usko, että Tapiola maailma (kulut 0,45%+ sijoitusten kulut) tulee pärjäämään tulevaisuudessa Seligson Pharokselle (kulut 0,35%+sijoitusten kulut). Pharoksen riski profiili on toki erilainen osake-korko paino normaalitilanteessa 50%-50% ja Tapiola Maailma 20 20%osake- 80% korko. Käytännössä Tapiola maailman olisi matalammalla riskillä pystyttävä jatkuvasti korkeampaan tuottoon  Lisäksi minun huomioitava, että lopussa lunastaessa Tapiola maailman minun maksettava 0,5%:tin lunastuspalkkio vastaan Pharoksen ilmainen palkkio. Eli mitä pidemmän aikaa odotan, sitä suurempi palkkio minun maksettava lopussa. Tuli johto päätökseen, että minun kannattaa nykyisessä osakkeita suosivassa markkinatilanteessa myydä Tapiola maailma mahdollisimman pikaisesti. Samalla minulle aiheutuvat veroseuraamukset jäävät mahdollisimman pieneksi. Halusin samalla pitää salkouniallokaatiota korkojen suhteen silmällä, joten myin Tapiola maailman kokonaan ja sijoitin rahat Seligson Pharokseen noin 1/3 osa, Seligson Euro Corporate Bond noin 1/3 osa ja Euro Obligaation noin 1/3. Tällä sijoituksella kustannukseni tippuvat noin 0,5% hallinnointi palkkiossa. Eli Tapiola maailman olisi jatkuvasti voitettava nuo rahasto yhdsitelmä tuolla prosentilla. Lisäksi sen olisi myydessä oltava 0,5 % vielä edellä. Tämä tarkoittaa, että Tapiola maailma olisi esimerkkinä vuoden päästä tuottanut 1% enemmän kuin nuo rahastot. Näen tuon erittäin vaikeana yhtälönä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Salkun suurimpien osakerahastojen tarkastelua


Minulta löytyy varsin runsas kirjo erilaisia osakerahastoja. Minulla on sekä passiivisia, että aktiivisia rahastoja ja osinkoa maksavia ETF:iä. Tätä analysointia aloittaessani olen vahvasti sitä mieltä, että jokaiselle rahastolle on paikkansa. Oikeastaan mielenkiintoista nähdä olenko kirjoituksen lopetettua samaa mieltä. Salkkuni voi erityisesti osakesijoitusten osalta antaa kritiikkiä, että sijoituksia on liian paljon ja niiden seuranta kärsii. Minulla on nyt ollut tarkoituksena tehdä salkun kriittinen tarkastelu ja oppia samalla sijoittajana. Tämän kappaleen kirjoitusvaiheessa en ole tarkoituksella vielä vilkaissutkaan tuottoja. Tässä kirjoituksessa käsittelen vain osakerahastoja ja jätän ETF tarkastelun seuraavaan kirjoitukseen. Aloittelin jo sitä ja kirjoituksesta tulee pitkä.
                                                                                
Salkkuni suurin rahastosijoitus on Seligson & Co. Global Top 25 Pharmaceuticals. Se on samalla salkkuni parhaita sijoituksia tuotoltaan ja edelleen lääke sektori on sektorina historiallisesti parhaiten tuottanut tai tuottaneita sektroreita (en ole ihan tuoreita tutkimuksia nähnyt). Aloitin sijoitukseni siihen finanssikriisin jälkimainingeissa elokuussa 2009 ollessani vielä selvästi pelokas. Halusin salkkuuni varmoja defensiivisiä sijoituksia lisää. Tapiola Hyvinvointi ja Orion olivat siihen aikaan selvästi parhaita sijoituksiani. Halusin salkkuni kokoelman lääkeyhtiöitä joiden arvostus oli siihen aikaan alhainen ja ne maksoivat hyvää osinkoa. Maailmalla olevat yhtiöt oli mielestäni vielä selvästi houkuttelevampia. Ostelin salkkuuni pikkuhiljaa lisää huomattavan varovaisesti alussa 2009 aina marraskuuhun 2011 teknisellä analyysillä sopivista dipeistä. Sen jälkeen en ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä salkkuuni lääkeyhtiötä rahaston kautta, niiden paino suurehko salkussani. En kadu sijoituksiani vaan Seligson Top 25 Pharma, Orion ja Eli Lilly ovat tällä hetkellä salkkuni ehdotonta eliittiä. Kaikki ovat tasaisesti noin 50% plussalla hankintahinnasta. Kaksi viimeksi mainittua ovat lisäksi maksaneet reippaasti yli 5% osinkoa vuosittain. Koko settiä painaa pelko patenttien umpeutumisesta ja sen vaikutuksista. Jatkan eloani sen epävarmuuden kanssa kohtuullisen tyytyväisenä. Tapiola Hyvinvoinnista mainittakoon, etät sen osuus salkussani on aika pieni, mutta pysyy salkussani. Top Pharman voitto kymmenen vuoden tuotolla on kunnioitettava saavutus.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua


Yhdistelmärahastot ovat olleet rahastoja myyvien yhtiöiden rahastusautomaattien maineessa. Parhaassa tapauksessa niistä pyydetään aluksi huomatavan suuri hallinnointi palkkio ja sitten päälle vielä sisältönä olevien pankin omien rahastojen palkkio. On syytä huomioida, että näin ei tapahdu kaikissa rahastoyhtiöissä vaan toiminta poikkeaa yhtiöittäin.

Itse olen valinnut yhdistelmärahastoikseni Tapiola maailma 20, Tapiola Maailma 80 ja Seligson Pharos. Ensimmäinen kysymys on miksi sijoittaa yhdistelmärahastoon, kun siitä joutuu maksamaan suuremmat kustannukset? Oma ideologiani lähtee siitä, että valjastan ammattilaiset metsästämään itselleni tuottavia sijoituksia ja saan analyysitalon näkemyksen hyödynnettyä sijoituksissani. Lisäksi näkemyksen ottaminen vaatii kaupankäyntiä, jonka kustannukset rahastoyhtiön suuremmalla salkulla jäävät pienemmäksi.

Tapiola maailma 20 TER (Total Expence Ratio) on ollut alle 1%:tin (2011 0,75%) ja hallinnointi palkkio 0,3% vuodessa. Rahasto ei ole halpa, koska se hyvin lähellä korkorahastoa, salkun osakepainon ollessa 20% normaalitilanteessa. Salkussa on kuitenkin huomattava määrä sijoituksia joihin minun on joko mahdotonta tai kallista päästä käsiksi oman välittäjäni kautta. Salkun kolmanneksi ja toiseksi suurin sijoitus on kehittyville markkinoille. Minulla salkussani kaksi sijoitusta joilla toivon saavanani ammattilaisen näkemystä korkosijoituksiin, OP korkosalkku ja Tapiola maailma 20. Viimeksi mainittu on olut niistä selvästi parempi, joka voi johtua säännöistä ja mahdollisuudesta sijoittaa kehittyvien markkinoiden korkoon. Ko. rahasto on tuottanut minulle sijoitusaikanaan yli 10% vuosituottoa ja siihen täytyy olla erittäin tyytyväinen. Jälkiviisaana olisi kannattanut sijoittaa OP Korkonsalkun rahat tähän kohteeseen.