Taaleritehdas konserni koostuu emoyhtiö
Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä:
Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä, Taaleritehtaan
rahoitusyhtiö Lainaamo Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Sijoitustehdas
Oy:sta. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy,
osaomistusyhtiö sijoitusasuntotoimintaan keskittyvä Asuntoverstas hallinnointi-
ja vuokraus Oy sekä yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Taaleritehdas
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Buffettin portfolion muutoksia Q4/2014
Olen seurannut maailman parhaaksi sijoittajaksi tituleeratun Warren Buffettin sijoituksia vuosineljänneksittäin oppimisen vuoksi ja saadakseni sijoitusideoita.
Buffettin salkussa tapahtui melkoisen huomattavia muutoksia Q4 aikana.
Hän myi kokonaan pois omistuksen hiljattain hankitussa Exxon Mobilissa, jonka
paino salkussa oli aiemmin 3,59% jolla yhtiö mahtui kymmenne suurimman
sijoituksen joukkoon.
Kymmene suurimman sijoituksen ulkopuolella on tapahtunut
kohtuullisesti. Öljy-yhtiöiden vähennykset ovat jatkuneet Phillips 66, National
Oilwell Fargo Inc ja Conocon osalta. Charter Communications on noussut 20
joukkoon huomaattvalla lisäyksellä. Liäksi kohtuullisen huomattavia lisäyksiä
on tullut General Motorsiin, Suncor energyyn, Visaan ja Master Cardiin.
Ostoja tehtiin kohtuullisen paljon. Buffett lisäsi kolmannelta sijalta
neljänneksi suurimmaksi sijoitukseksi tippunutta IBM 9%. Tästä huolimatta American Express ohitti
suuruuus järjestyksessä IBM:n kurssi kehityksen vuoksi. Buffeet on lisännyt
IBM:ää kaksi neljännestä perä jälkeen.
Kymmenen suurimman sijoituksen joukossa pieniä lisäksiä tehtiin DaVita
Health Care Partnerssiin ja DirectTV Groupiin. Deere &Co nousi Buffettin 10
suurimman sijoituksen tuntumaan 1,39% osuudella. Ostot on tehty Q4/2014 aikana.
Buffett hankki lisäksi Charter Communicationisia, SuNcor Energyä,
Presison Cast Partsia, Visaa, Viacom Inciä, Liberty Clobalia, PSX Phillipsiä,
Master Cardia, Restaurant Brands Internationalia ja Twenty Century Foxia
kymmenen suurimman sijoituksen ulkopuolella.
Kymmenen suurinta sijoitusta Q4/2014
Nro.
|
Osake
|
Portfoliosta [%]
|
Kumulat.[%]
|
1
|
WFC
- Well Fargo
|
23.23
|
23.23
|
2
|
KO-
Coca Cola Co.
|
15.44
|
38.67
|
3
|
AXP-
American Express
|
12.9
|
51.57
|
4
|
IBM
|
11.29
|
62.86
|
5
|
WMT
- Walmart Stores
|
4.74
|
67.60
|
6
|
PG
- Procter& Gamble
|
4.4
|
72.00
|
7
|
USB
- U.S Bancorp
|
3.29
|
75.29
|
8
|
DVA-DaVita
HealthCare Partners
|
2.67
|
77.96
|
9
|
DTV-DirectTV
|
2.49
|
80.45
|
10
|
GS-
Goldman Sachs
|
2.24
|
82.69
|
Edellinen: Buffettin portfolion muutoksia Q3/2014
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Salkkuni aktiiviset osakerahastot
Passiivinen
sijoittaminen on sellainen, että ei oteta erikseen kantaa sijoituksien
tulevaisuuden näkymiin vaan sijoituksia ostetaan yleensä indeksin osuuden
mukaisesti salkkuun ja tasapainotetaan aika ajoin. Aktiivisessa rahastossa
salkunhoitaja pyrkii valitsemaan salkkuun yhtiöitä joilla hänen mielestään
paremmat tuotto-odotukset. Useiden tutkimusten perusteella aktiivisilla
rahastoilla on melkoisen huonot mahdollisuudet voittaa indeksi. Mitä pidemmäksi
aikajänne menee sitä hankalampaa indeksin voittaminen tulee olemaan. Aktiivisten rahastojen pitää voittaa indeksi
kokoajan kulujensa verran ja parempaa tuottoa saadakseen hiukan enemmän.
Todennäköisyydet
eivät ole aktiivisen rahaston hoitajan puolella. Tässä näkökulmassa omat
aktiiviset sijoitusrahastot ovat jääneet vähäisiksi. Olen valinnut salkkuuni
joitakin rahastoja joilla teen sijoituksia sellaisiin paikkoihin joihin muuten
hankala sijoittaa ja vastaavia sijoituksia muuten saada. Rahastoihin voi
sijoittaa kohtuullisen pienillä summilla ja niillä veroetu puolellaan. Samalla
saan ammattilaisten reagointia erilaisiin markkinatilanteisiin. Mielestäni
markkinoiden aaltoilu on hyödynnettävissä.
Suurin yksittäinen
aktiivinen sijoitukseni on LähiTapiola Kuluttaja, joka oli salkussani 11.12
1,15% painolla. Finanssikriisin jälkeen tunnelmat olivat kovasti sellaiset,
että tuntui, että osakkeisiin tulee vielä uusi romahdus. Kulutus tavaroihin
sijoittava silloin Tapiola Trendi nimeä kantanut rahasto tuntui varteen
otettavalta sijoitukselta. Se oli lisäksi ”kivijalakapankkien” rahastoja
halvempi 1,4% vuotuisilla kuluillaan. Tutkimustietojen perusteella alhaisemman
kustannuksen rahastot pärjäävät keskimääräisesti hiukan paremmin. Rahastolla
oli lisäksi huomattavan hyvä sijoitushistoria. Luin erään arvostelun
kauppalehdestä, että rahaston sijoituspolitiikka on poikkeava ja epämääräinen.
Minusta se ei ole ollenkaan huono asia. Kuluttajassa sijoituksia voi valita ympärimaailman
ja salkun hoitajalla on oikeasti mahdollisuuksia tehdä ratkaisuja ja poiketa
indeksi sijoituksista. Tutkimustuloksien
perusteella salkunhoitajat pystyvät voittamaan indeksin valitun toimialan
sisällä eli pystyvät valitsemaan voittajia toimialoista, mutta näyttäisi, että
sitten toimialojen kesken valitaan painotukseen vääriä toimialoja. Näillä
perusteilla olen nähnyt järkeväksi hypätä ja pysyä LähiTapiola Kuluttajan
kyydissä vielä huomioiden, että kuluttaja sektori ei ole kovin riipuvainen
talouden suhdanteista. Toki olen rahastoa peilannut kokoajan toiseen
kuluttajatuoterahastooni Seligson Top Brandsiin. Tässä vaiheessa jää sitten
tarkasteltavaksi missä mennään:
Aika
|
LähiTapiola
Kuluttaja
|
Seligson&Co.
Top 25 Brands
|
MSCI World
Cionsumer Staples
|
MSCI World Index (TR
Net Diveidend
|
1 v tuotto /%
|
20,7
|
33,5
|
34,5
|
27,9
|
3 tuotto/%
|
19,2
|
20,8
|
18,0
|
18,8
|
5 tuotto/%
|
12,5
|
18,2
|
15,4
|
15,5
|
10 tuotto/%
|
9,2%
|
11,7
|
9,1
|
7,6
|
torstai 5. helmikuuta 2015
Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset
Jotta salkkuni
läpi käynti etenisi jouhevasti, olen palastellut käsittelyn pienempiin osiin.
Aluksi kävin lävitse korkosijoitukset sitten yhdistelmärahastot.
Osakesijoituksia on huomattava määrä ja olen käynyt lävitse salkun kymmenensuurinta osakesijoitusta sekä indeksiytimeksi kutsumani osan. Käyn tässä sitten
lävitse tähän mennessä läpikäymättömät osakesijoitukset, jonka jälkeen 30
suurinta osakesijoitustani on läpikäyty lukuun ottamatta ainoaa niiden joukkoon
mahtuvaa aktiivista rahastoa Lähi-Tapiola Kuluttajaa.
Myyntiin mennyt
ja edellisessä kirjoituksissani salkkuni suurimmat osakesijoitukset olen käsitellyt
Astra Zenecan.
Alma Mediaa olen
aikanaan hankkinut useaan otteeseen ja sen osuus salkussani hankintahinnalla on
huomattava. Vaisusta kurssikehityksestä johtuen paino ei ole nykyistä
korkeampi. Sijoituksena Alma Media on ollut huono. Uskoin yhtiön pystyvän
tekemään nykyistä parempaa tulosta mediaverosta ja digitalisoitumisesta
huolimatta. Moni soitteli varoitus kelloja ja hiukan jääräpäisesti pidin kiinni
laskevan tuloksen yhtiöstä, jolla oli selkeästi edessä osingon lasku.
Toivottavasti oppirahat on maksettu, nyt laitoin Saga Fursin myyntiin, kun
samanlainen kehityssuunta oli näkyvissä. Nykyisellään yrityksen osinko on
maltillinen ja digitaaliset palvelut ovat kasvaneet tasaisesti. Minusta se
edelleen digitalisoinnissa kärvistelevistä lehtiyhtiöistä vahvin. Yhtiö kärsinyt
samaan aikaan Suomen heikosta talouskehityksestä, onko tilanne tulevaisuudessa
samanlainen, en osaa tällä hetkellä sanoa. Tällä hetkellä olen päätynyt
odottelemaan yhtiön osinkoehdotusta.
McDonalds on osinkoaristokraatti,
jota hankin sen saadessaan USA:n vihatuimman yrityksen maineen. Mielestäni
tuollainen titteli on ohi menevä ongelma, eikä yhtiö toimi ainoastaan
yhdysvalloissa. Yhtiön taival on ollut viimeiset vuodet kivistä, kilpailu
eteenkin kotimarkkinoilla ollut kovaa. Mäkki on kuitenkin käsite ja kuuluu
oleellisena osana suuriin kaupunkeihin ja se hyötyy kaupungistumisen
megatrendistä. Sillä paljon kiinteistöjä keskeisillä paikoilla suurissa
kaupungeissa joilla on oma arvonsa. Minun ei tee mieli nykyisellään lisätä
yhtiötä, mutta nautiskelen 3,7 % osinkoa mielellään nykyisessä euro
dollarikurssin tilanteessa. Toki
nykyinen 70% osinkosuhde ei mahdollista kovin rivakkaa osinkojen kasvua,
päinvastoin tahti todennäköisesti tulee olemaan aika vakaata. Yhtiö on
mielestäni varsin hyvissä asemissa kehittyvillä markkinoilla ja ainakin itse
odotan niiden merkityksen kasvavan tulevaisuudessa. Valuuttasuhteiden johdosta
kasvu tuloksessa voi olla kohtuullisen rivakkaa. Osinko jatkoi silti edelleen
nousuaan ja nousi marraskuussa aiemmasta 0,81 $ nykyiseen 0,85$.
Tunnisteet:
ABB,
Alma Media,
AstraZeneca,
Chevron,
Coca Cola,
Dovre,
Eli Lilly,
Fortum,
McDonalds,
Microsoft,
Okmetic,
Procter Gamble,
Sampo,
Wärtsilä
tiistai 3. helmikuuta 2015
Salkun tuotto tammikuussa 2015
Vuoden alku oli huikeaa rallia EKP:n elvytys
päätöksen jälkeen ja toisaalta valuuttakurssi muutokset nostatti
dollarisijoituksia. Salkun tuotto tammikuussa 6,71 %:ttia.
Osinkoja kilahti tilille 175,11€. Kasvua
edellisen vuoden tammikuuhun tuli 65,34%. Kasvu oli huimaa ja siihen syynä oli
osingon nostot, ETF ostot ja suotuisa dollarikurssi.
Kulut olivat huomattavat, kauppoihin kului
83,89 €. Salkussani tapahtui huomattavasti, myin salkustani Lähi-Tapiolan Japani ja Aasia-Tyynimeri rahastot, Astra Zenecan, Saga Furssin ja Eli Lillyn. Myynnit
tein pääasiassa käteisen tarpeeseen, mutta halusin toisaalta vähentää salkkuni
lääkeyhtiöiden painoa. Yhtiöissä sinänsä ei ole mitään vikka, mutta sektorin arvostus
on hiipinyt korkeaksi. Ostin tilalle selvästi alhaisemman P/E omaavia SeligsonRussian Prosperityä ja AT&T Inc. yhtiöitä. Lisäksi tein sijoituksen
Vanguard Total World Stock ETF-rahastoon. Keskuspankit haluavat saada inflaation
rullamaan (USA, Japani EKP) ja tämä on suotuisaa osakkeille. Kuka hyötyy
elvytyksestä eniten on hankala sanoa, joten tein indeksisijoituksen ympäri
maailman. Sijoituksella on huomttavasti alhaisempi P/E kuin myymilläni
osakkeilla, joten uskon tämän indeksin tuottavan pitkällä aikajänteellä
paremmin.
Aikaisempi: Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2014 tuotto
perjantai 30. tammikuuta 2015
AT&T analyysiä ja osto
Sijoitin osan Eli Lillyn myynnistä saamistani rahoista AT&T ostoon. Kurssit ja arvostus on
yleisellä tasolla tarkasteltuna korkealla. Haluan laskea salkkuni P/E-lukua ja
mielestäni Eli Lillyn P/E 25 vaihto At&T:hen P/E 10 on varsin tehokas keino
tähän. Sektori toki vaihtuu, mutta telekommunikaatio on kohtuullisen
defensiivinen ala. AT&T osinko on tällä hetkellä 5,73%, joka antaa
jonkinlaista suojaa mahdollisessa kurssilaskussa. Payoutratio on 74,9%, joka kohtuullisen
korkea, mutta tältä osinkoaristokraatilta voi odottaa varovaisia osingon
nostoja tulevaisuudessa. Osinko kasvanut 31 vuotta yhteen menoon.Osingon kasvu
on varovaista 3,9% viimeiset kymmenen vuotta. Tulos on puolestaan kasvanut
varsin vakuuttavasti 13 % viimeisen kymmenen vuoden ajan. Eli Lillyn osinko on
matala vain 2,73% ja payout ratio korkeampi, joten osingon kasvuun ei ole
varaa.
Yhtiön on aluksi
perustanut ei yhtään pienempi herra kuin Alexander Graham Bell, joka on
keksinyt puhelimen. Bell Telephone Company -yhtiö perustettiin vuonna 1877. 1984 yhtiö nimeksi tuli SBS Commuinications
juridisista syistä. SBS:n Muutamien yritys ostojen jälkeen yhtiön nimeksi tuli
2005 AT&T.
Yhtiön
toiminnasta 56% kohdistuu langattomiin yhteyksiin ja 44% langallisiin
yhteyksiin. Yhtillä on yli 118 miljoona langatonta asiakasta ja sen nopea ja
vahvan signaalin omaava LTE verkko kattaa 99% Amerikasta. Yhtiöllä on menossa
ostotarjous Direct TV:stä, joka tekee maksu TV palveluita latinalaiseen
Amerikkan. Yhtiö on tunnettu Buffettin omistuksena. AT&T on laajentanut
muutenkin toimintaansa latinalaiseen amerikkaan.
torstai 29. tammikuuta 2015
Osto Vanguard Total World Stock ETF ja analyysi ETF:stä
Myytyäni Eli Lillyn
sijoitan rahat välittömästi. Euroopan keskuspankin elvytysohjelma tulee
todennäköisesti vaikuttamaan eruon arvostukseen. En halunnut jäädä makuuttamaan
rahoja tilille, koska elvytys vaikuttanee positiivisesti kursseihin.
Vaikutuksia oli toki jo havaittavissa. Euroopassa oli erittäin suurta optimismia
huomioiden deflatio kehitysksen, Ukrainan sodan ja Kreikan poliittisen
tilanteen. Kaikista voi aiheutua kitkaa talouden rattaisiin, jotka näkyy
tuloksissa ja myöhemmin pörssikursseissa.
Vangauard Total
World Stock sijoittaa FSTE Global All Gap Index mukaisesti ympäri maailman.
Tällä hetkellä sijoituksista 56% on pohjois-amerikkaan, 21,50 Eurooppaan, 13,30
Aasiaan ja 8,80% kehittyville markkinoille. Maista sijoityuksita kohdistuu
yhdysvaltoihin 52% sijoituksista. Japani tulee kakkosen a7,6% osuudella, kolmas
Iso-Britannia 7,1% ja neljäs Kanada 3,5%. ETF:ssä on 6943 osaketta, joten sen
voi sanoa olevan hyvin hajautettu. ETF on vaihdetuimpia maailmalle sijoittavia
ETF:iä, joten sen likvidi.
Varteenotettavin
kilpalija on IShares MSCI ACWI ETF. Sen kustannukkset ovat 0,33% vuodessa eli
lähes kaksinkertaiset verrattuna Vanguard Total World Stock ETF:ään. Osakkeita
MSCI ACWI:ssä on 1276, joten hajautus on huomattavasti kapeampi.
Myynti Eli Lilly
Ostin Eli Lillyn salkkuuni
finanssikriisin jälkeen. Yhtiön oli P/E-luvulla halpa, maksoi korkeaa 6%
osinkoa ja pääoman tuotto oli hyvä. Yhtiötä vaivasi pelko patenttien
laukeamisesta ja tippuminen osinkoaristokraattien listoilta. Itse arvioin, että
yhtiö pystyy pitämään nykyisen hyvän osinkonsa ja tippuminen
osinkoaristokraateista oli jo selviö.
Nyt yhtiön kurssi
on kaksin kertaistunut ja osinko on enää 2,79% nykykurssilla. Payout ratio on
noussut hiljattain 100% ja voi johtaa
osinkojen laskuun . Yhtiön P/E-luku on edelleen 25, joka on kova luku 15%
pääoman tuotolle.Yhtiön joutunee laskemaan osinkoaan ja nykyisellä P/E luvulla kurssilla tuotto tulee suurella todennäköisyydellä olemaan indeksiä heikompaa.
Lääkesektori on
noussut aika isoon painoon salkustani hyvän kurssikehityksen johdosta. Päädyin
myymään osakkeen 28.1.2015 hintaan 71,74$.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Kommentit Saga Furs myynnistä
Myin Saga Fursin
osakkeet 23.1.2015 hintaan 21,95 €. Ostin aikanaan yhtiötä Turkistuottajina,
kun yhtiöllä oli suotuisa tuloskehitys ja näkyi selkeät merkit, että osinkoa
oli nostettava jo osakeyhtiölain nojalla. Markkinatilanne turkiskissa oli
edelleen suotuisasti kehittyvä, joten kasvavalle osingolle oli hyvät
edellytykset. Yhtiön oli erittäin maltillisesti arvostettu. Yhtiö kerää lisäksi
rahaa suhdanne rahastoon, joten yhtiö pystyy maksamaan osinkoa huonommissakin
suhdanteissa.
Saga Fursin
liiketulos tipahti tappiolliseksi ja yhtiö tiputti osinkoaan huomattavasti. Romahtanut
ruplankurssi ei helpota turkisten kysyntää ja tilannetta ja lisäksi uuta
kapasiteettiä on rakennettu huomattavasti. Arvioni mukaan tuloksen paranemiseen
ei ole kovin hyviä mahdollisuuksia oikeastaan uskon edelleen hankalaan
markkinatilanteeseen. Yhtiön osingon jako on erittäin nihkeää, pikemmin suurin
omistaja Suomen turkiseläinten kasvattajien keskusliito käyttää varoja omiin
tarpeisiinsa, jotka eivät aina kohtaa osakkeen omistajien intressejä.
Omistussuhteisiin ei ole myöskään näkyvissä muutoksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)