tiistai 7. elokuuta 2012

Osto Alma Media

6.8.2012 osto Alma Media 4,51€.

Alma Media on jo ennestään salkkuni suurin yksittäinen osake. Olen hankkinut yhtiötä pienissä erissä kurssin laskiessa. Näyttää, että olen alkanut nurkkamaan yhtiötä Herlinien kanssa. :)

Osake ei arvostusluvuilla P/E, P/B näytä mitenkään halvalta, mutta laskemalla nykyarvoa kassavirta, osinko ja EVA periaatteella osake OMXHelsingin halvimmasta päästä. 

Kannattavuus: Alma Medialla on pitkään ollut yli 30% ROE. Viimeisten varttien aikana kannattavuus on tipahtanut hiukan tuon alle. Syynä on raportoitu ilmoitusmyynnin tipahtaminen painetussa mediassa 11,3%.

Strategia: Alma Media tähtää digitaalisen median osuutta liikevaihdostaan. Viimeisen osavuosi katsauksen mukaan  digitaalinen mainonta on edelleen kasvanut 4,2%. Digitaalisten palveluiden osuus liikevaihdosta kasvoi 23,4%.

Ostot (osavuosikatsaus):
Alma Media Oyj hankki 2.1.2012 LMC s.r.o -yhtiön, joka omistaa Tsekin tasavallan kaksi johtavaa rekrytointiportaalia. Kauppahinta oli 39,5 milj. euroa, joka maksettiin käteisellä kaupantekohetkellä. Lisäksi sopimuksen mukaan maksetaan LMC:n vuoden 2012 tulokseen pohjautuva 100 milj. Tsekin korunan (arviolta 3,9 milj. euroa) lisäkauppahinta. Yhtiö raportoidaan 2.1.2012 alkaen osana Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Alma Median Sanomalehdet-segmenttiin kuuluva Pohjois-Suomen Media hankki 1.1.2012 Kemijärvellä ilmestyvän Kotikymppi-ilmaisjakelulehden kustannusoikeudet.
Alma Media Oyj hankki 2.2.2012 Baltian maiden johtavan internet-rekrytointipalveluyrityksen CV Onlinen. Yhtiö raportoidaan 2.2.2012 alkaen osana Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Alma Media -konserniin kuuluva Alma Mediapartners Oy osti PlanMyRoom Finland Oy:n koko osakekannan. Yhtiö raportoidaan 2.5.2012 lukien osana Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Alma Media Oyj osti Suomen Hankintakeskus Oy:n koko osakekannan. Suomen Hankintakeskus liittyy osaksi Mascusta, Alma Median raskaiden vaihtokoneiden kansainvälistä kauppapaikkaa. Suomen Hankintakeskus Oy raportoidaan 1.6.2012 lukien osana Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Alma Media Oyj osti 51 % omistusosuuden yhdysvaltalaisesta Adalia Mediasta. Yhtiö on ollut Alma Mediaan kuuluvan raskaiden vaihtokoneiden kansainvälisen kauppapaikan Mascuksen lisenssikumppani vuodesta 2009. Adalia Media Inc raportoidaan 1.6.2012 lukien osana Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Alma Media -konsernin juridista yhtiörakennetta on päätetty yksinkertaistaa. Tarkoitus on vähentää konsernin juridisten yhtiöiden lukumäärää vaiheittain vuosien 2012 ja 2013 kuluessa. Järjestelyillä ei ole vaikutusta Alma Media -konsernin tuloslaskelmaan tai taseeseen.

Näkymät: Liikenvaihdon odotetaan kasvavan, mutta liikevoiton alittavam vuoden 2011 tason. Arvonlisäveron osto alentaa painetun median levikkiä. Makrotalouden tilanne aiheuttaa epävarmuutta imoitusliiketoiminnassa.

Historiallinen arvostus ja tekninen analyysi

Alma Media on tällä hetkellä 5 vuoden alimassa kurssissa, alle finanssikriisin 2009 alimman päätöskurssin 4,58. 14 päivän RSI:llä Alma Media on selvästi ylimyyty 18,63%, käyttämälläni 18 päivän RSI:llä  Alma Media on ylimyyty 20,09% ja antaa ostosignaalin lähdettyään varovaiseen nousuun.

Syitä alhaiseen arvostukseen

Viime aikoina Alma Mediaa on mielestäni polkenut kaksi siitä itsestään riippumatonta tekijää, Alma Median jälkeen tuloksensa Sanoma ja Ilkka kertoivat heikon tuloksen ja näkymät, joka polki koki media sektorin hintatasoa. Lisäksi totetunut medaivero polki kurssia ensin huhuna ja myöhemmin toteutuessaan. Mielestäni pörssi on nyt Alman kohdalla ja ehkä koko media sektorin kohdalla liioitellut.

Alma Media on ollut kotimaisten analyytikkoiden vähennä/myy listoilla jonkun aikaa. Edelleen osake löytyy mm. Tapiolan Bottom 5 Suomi osakkeet suuret listalta sijalta1. Silti, Tapiola on nostanut osakkeen suositus hintaa 5,10€.

Muuta:

Mielestäni Alma Media on Buffett tyylinen hankinta. Sillä pitkä näyttö tuottavasta liiketoiminnasta, se tunnusluvuilla pitkäaikaista keskiarvoa alle reilusti. Mielestäni se pystyy tuottamaan owners valueta runsaisnmitoin.

Niklas Herlinin sijoitusyhtiö Mariatorp Oy hankki 10% omistuksen yhtiöstä 21.6.2012. Hankinta aikana kurssi oli noin 5 euron tietämillä.

Riskejä

Median veron vaikutusta liike toimintaan on hankala arvioida, pääoman tuotto voi tippua tämän johdosta huomattavasti.

Valtion taloudellinen tilanne voi aiheuttaa painetta nostaa veroa edelleen.

Alma Media on tehnyt paljon yritysostoja ja niiden onnistuminen on aina epävarmaa. Pidän suuntautumista digitaaliseen liiketoimintaan oikean suuntaisena.

Rahoitusjohtaja on vaitunut vasta. Syynä oli siirtyminen toisen yhtiön palvelukseen. Siitä huolimatta ei ole aina hyvä merkki. 

Osinko voi aiheuttaa pettymyksen tulevana keväänä. Kassaa on käytetty ostoihin ja rahavirta ei ehkä ole tulevien vuosien tasoa.

Alma Media vs. verrokit

Alma Media on erottunut muista media yhtiöistä selvästi paremmalla kannattavuudella. Pidän yhtiötä laadukkaimpana kotimaisena mediayhtiönä. Se on myös selvä edelläkävijä digitaalisessa mediassa, mm Etuovi.com, Monster.fi, Autotalli.com.

Omistus

Alma Medialla on vahva kasvollinen omistus. Taustalla häärii Niklas Herlin ja Kai Mäkelä Hertta Ässän kautta. Lisäksi Mäkelällä on sanavaltaa Ilkan kautta, joka omistaa Almasta 29%.

Mediakenttä

Median konsolidoitumisella Suomessa on spekuloitu jo jonkin aikaa. Miten se tapahtuu on hankala arvioida. Mielestäni Sanoma on liian iso ostettavaksi eikä se toimia, koska sillä on liian velkainen tällä hetkellä. Sanomassakin häärää Herlin, mutta sisarukset ei pysyneet sovussa Koneessa, joten yhdistäminen Almaan ei tunnu kovin uskottavalta. Ilkka ei pystytä valtaamaan sen äänivaltaisten osakkeiden vuoksi ja Ilkka tuntuu liian pieneltä ostamaan Almaa. Herlinit ja Mäkelä yhdessä Ilkan kanssa omistaa Almasta yli 40%. Pidän mahdollisena, että Almassa voi tapahtua lähiaikoina.   

Katalyytit kurssinousuun

Q2 tulosta rasitti kertaluontoiset erät. Lisäksi alkuvuoden tuloksesta on syönyt median veron aiheuttama laskutuksen siirto vuoden 2011 puolelle. Tämän pohjalta voidaan odottaa, että tulos lähtee mahdollisesti kasvamaan Q3:lla ja samalla hankinnat alkavat näkyä tuloksessa. Tuloksen ja liikevaihdon kasvu tietää yleensä hyvää pörssikurssille, varsinkin lama/taantuma aikana.

Mahdolliset yritysjärjestelyt. Alma Median omsituksen muuttuminen lyhyellä aika välillä on herättänyt yllättävän vähän huomiota.

Alma Media on vasta uudistanut painolaitteitonsa ja käynyt YT-neuvottelut toiminnan tehostamiseksi. Molemmat toimenpiteet pitäisi tehostaa toimintaa ja alkaa näkyä tuloksessa tulevaisuudessa.

OP on nostanut vasta Alman sijoitussuositusta ja Tapiola suositushintaa. Osake tipahtaa ihokkilistoilta pian pois ja voi saada kohta lisää/osta suosituksia.

Plussat ja miinukset
 + Hyvä osingon  maksaja
+ Kasvollinen omistus
+ Hyvä kannattavuus
+ Halpa kassavirralla
+ Halpa historiallisesti
+ Owners value
+ Tekninen analyysi
+ Kasvollinen omistus
+ Yritysjärjestely mahdollisuus

- Media vero
- Rahoitusjohtajan vaihtuminen
- yritysostot riskialttiita
- Osinko voi tuottaa pettymyksen

Alma on salkkuni yksi tukijaloista tulee sellaisena todennäköisesti pysymään. Uskon, että jatkamme lukemista nyt ja tulevaisuudessa. Voi olla, että laitteet muuttuu, mutta sisältöä pitää tuottaa. Edelleen tuotteita pitää mainostaa. Alma Media on näissä ammattilainen. Osakkeessa on runsaasti maailman lopun meninkiä. Talous tulee vielä aikanaan nousemaan ja siinä sivussa lähtee mainonta nousuun ensimmäisten joukossa jatkaen aina sinne, kun talous on kuumimmillaan. Median ei tarvitse arpoa mikä ala nousee, pääasia, että joku lähtee nousuun.

Alma on salkussani kovalla painolla. Harkitsen postion keventämistä mahdollisessa kevään osinko kiimassa. Täällä hetkellä yhtiö on hankintana sarjaa hyvä yhtiö keskinkertaisella ellei halvalla hinnalla. Burton Malkiel sanoi, että jos näet setelin kadulla poimi se. Minä tein niin Alma Median tapauksessa.

1 kommentti:

  1. Alma Media on tipahtanut Tapiolan Bottom 5 suuret osakkeet listalla.

    VastaaPoista